keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Aikataulullinen edistys

Minulle tyypilliseen tapaan alkaa näyttää siltä, ettei kolmen pävän saikku riitä. Taaskaan. Lämpöä en ole jaksanut mittailla eilen enkä tänään, mutta pienetkin lämmön muutokset tuntuvat kyllä aika väsyttävällä tavalla. Joulukuussa alkanut räkäisyys taukosi ensimmäisiksi tautipäiviksi vain palatakseen eilisiltana moninkertaisesti kamalampana. Tyypillinen korvasärkykin alkoi viime yönä ja piti unen loitolla useamman tunnin ajan.
Tyypillistä minua olla kipeänä a)vapaapäivinä ja b)kun olisi valmistujaiset, syntymäpäivät tjms!


Olen nyt tasan viikon ajan testannut ovista, tuloksena vain tyylipuhtaita negoja. Kunnes sitten tänään! Testiliuskan toinen pää uiskeneteli edelleen siellä missä sen kuuluu uiskennella ja minä laskin sekunteja.
Kahdenkymmenen sekunnin tienoilla testiviiva vahvistui yhtä tummaksi kontrolliviivan kanssa! Ensin olin innoissani, vihdoinkin ovisplussa! Mutta sitten. Ei, ei vielä! Mä en ole valmis vielä! Sitten se olikin jo kadonnut, hyvissä ajoin ennen uittoajan loppumista. Ei edes pienenpientä viivanpaikkaa, roskishaamua en edes uskalla mennä tonkimaan.
Mutta mitä ihmettä oikein pelästyin? Eihän se ovisplussa mitään tarkoita! Sehän voi olla PCOS:lle ilmeisen tyypillinen väärä positiivinen, ja follikkeli voi hormonihuipusta huolimatta jäädä puhkeamatta. Ja eihän me olla vielä(kään, v*ttu) yrittämässä kaiken maailman plussiata huolimatta.

Yrittämisestä puheen ollen, yrityksen aloittamisen "ajankohta" on vihdoin saatu sovittua molempia  tyydyttävällä tavalla. No, vähintään siedettävällä...

Yritys alkaa -15kg päästä!
Ehtona tosin on, että niiden viidentoista kilon pitää olla läskiä. Siitä luulisi olevan helppoa pitää kiinni, tästä jos saa lihasmassan vähenemään niin on kyllä ihmeteltävä.

Kun vihdoin sain Miehen puhumaan järkevästi ja rauhallisesti koko lapsi-asiasta, vaikuttaa siltä, että ainut asia joka hänen mielestään enään on esteenä on painostani johtuvat raskausenaikaiset terveysriskit. Sekä äidin että lapsen.

Vaikka Mies aivan oikeassa onkin, niin ihmetyttää että mistäköhän se on käsityksensä terveysriskeistä saanut. Kun kysyttäessä myönsi, ettei ole vieläkään perehtyny siihen mikä PCOS on ja miten se vaikuttaa raskaaksi tulemiseen sekä raskaana pysymiseen ja olemiseen.
Lupasi sitten lukea kaiken luotettavan tiedon mitä luettavaksi osoitan.

Mutta ihan mahtavaa, -15kg! Tottahan toki tarkotus on jatkaa painonpudotusta vielä tuosta eteenpäinkin, mutta yritys alkaa tämän rajan rikkouduttua.
Töitä on tämän jälkeen enään kolme viikkoa jäljellä minkä jälkeen pääsenkin kunnolla paneutumaan laihisurakkaan. Tällä hetkellä kun suurin osa päivän aterioista on työtoverien valmistamia, ja niistähän ei rasvaa ja sokeria uuvu! Eikä sekä fyysisesti että henkisesti raskaan työpäivän jälkeen oikein jaksa lähteä salille ja jos jaksaakin, niin painot  monta kymmentä kiloa pienemmän ikuin vapaapäivien aamuina. 

Pian alkaa siis täydellinen kuntoremontti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti