Niitä päiviä

Tämä on taas niitä päiviä (ei niitä päiviä, kp ruhtinaallinen 68).
Niitä päiviä kun ei vaan jaksa, huvita eikä viitsi. Niitä päiviä kun kaikki on huonosti.
Mikä pahinta, maanantailla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Tänään nappasin ensimmäisen tyroksiinitabletin-puolikkaan, toivottavasti sen myötä näitä päiviä olisi harvemmin.

TMNT

Se soitti taas.
Lääkärisetä. Pitäisköhän ruveta aikuiseks ja jättää toi ”setä” pois?

Tyroksiini on matalalla, 10,5 suurin piirtein. Eli lievä kilpirauhasen vajaatoiminta.
Ruokavaliooni tulee siis yksi nappi lisää. Ensin kuusi viikkoa puolikkaalla nappulalla, sitten labraan ja päätetään kuinka paljon pitää nostaa annostusta.

Mitään muuta ei kuulemma tehdä nyt. Ei niin kauan, kun kilpirauhashormonit eivät ole kohdillaan. Kuulemma jos laittaisi lähetteen naistentautien- tai hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle, tulisi bumerangina takaisin kilppareiden takia.

kilpparit. ehe-ehe...

Ei kai tässä sitten auta muu kuin toivoa, että saadaan tyroksiinit nopeasti urilleen.
Se tässä vähintään kuuden viikon odottelussa on positiivista, että enköhän saa sinä aikana talutettua Miehen Ava-klinikalle. Tyyppiä kun ei oikein ajatus innosta (vaikka kyllähän tuo on jo luvannut mennä, mutta pakkohan mun on huolehtia siitä että menee nyt eikä vasta viidestoista päivä jouluna. Ihan kun mäkään ravaisin lääkärillä ja labrassa ihan huvikseni…