Lapsettomien lauantai

Tänään vietän ensimmäistä Lapsettomien lauantaitani.

Vuosi sitten tähän aikaan elättelin toiveita siitä, että voisin vuoden päästä jo juhlia ensimmäistä äitienpäivääni. No, toisin kävi.

Vuosi sitten kuvittelin, että saisin tänä viikonloppuna herätä vallan muhkean muotoisena tai tuhiseva ihmisenalku vieressäni.
Sen sijaan maha vain pienenee ja kainalossa oli kissa.

Kuvittelin, kuinka Mies tarjoaisi minulle sänkyyn aamiaisen kakkuineen ja kortteineen.
Sen sijaan Mies oli ennen heräämistäni lähtenyt ampumakorttikokeeseen.

Haaveilin siitä kuinka kävelisimme koko perhe ulkona lämpimässä auringonpaisteessa, vaunuissa nukkuvaa lasta työnnellen, lapsuudenkotiani kohti.
Tänään en uskalla unelmoida siitä, mitä vuoden päästä voisi olla.
Sen sijaan yritän keskittyä elämiseen, keskityn tekemään töitä sen eteen, että vuoden päästä asiat olisivat toisin.

Kevätunelmat

Kevätauringon alkaessa lämmittää ja ensimmäisten krookuksien puhjetessa kukkaan minuun iskee kamala kaipuu. Kaipuun omaan taloon ja suureen pihaan, jossa saisi möyrytä ja touhuta kaikessa rauhassa aivan itsekseen.

Idättäisin siemeniä - unikkoa, koristetupakkaa, salaatteja, yrttejä. Laittaisin paikkoja valmiiksi tomaatin-, kurkun- ja herneentaimille. Istuskelisin auringon lämittämällä kuistilla ja kuuntelisin lintujen laulua. Tutkisin innokkaana onko hedelmäpuissa runsaasti silmuja.

Ensimmäiset masikat nostavat päätään parvekkeella

Onneksi lapsuudenkoti on kävelymatkan päässä, siellä pääsen toteuttamaan sisäisen puutarhurini keväthuumaa.

Kiikarissa on myös pari taloa ja tonttia, josko sitä pääsisi ensi keväänä (tai jo tänä kesänä) möyrimään oman maan mullassa!

Kotikuume

Kävin alkuviikosta äitini kanssa Ikeassa. Sieltä kannoin kotiin sekä kassillisen pikkutavaraa ja höyhentyynyjä että kotikuumeen ja sisustusinnon.
Ja koska tämänhetkinen kotimme on noin 50 neliömetrin kerrostaloasunto ja Mies kamala hamsteri, saan toistaiseksi tyytyä haaveilemiseen ja inspiraatiokollaasien väsäämiseen. Tilaa on just niin vähän, että minä myöhemmin asuntoon muuttaneena saan tyytyä siihen, että vähille tavaroilleni ei vain yksinkertaisesti ole säilytystilaa. Niinpä kämppä on aina kuin murtovarkaiden jäljiltä kun omaisuuteni on aina pitkin lattioita.

Sopiskohan tämmönen olohuoneeseen?
Kuva täältä

Onneksi tilanne on toivon mukaan helpottumassa ensi kesään mennessä; suunnitelmissa on sekä asuntolaina että omakotitalo. Ja tietysti se oma piha! Omakotitalossa varttuneena en ole millään tottunut tähän ahtaaseen, sisätiloihin rajoittuneeseen asumiseen ja siihen, että naapuri on kirjaimellisesti seinän takana. Miten voi olla mukavaa asua asunnossa, jossa omassa kodissaan oleva naapuri saattaa olla lyhyemmän välimatkan päässä kuin keittiössä oleva puoliso?

Näin ollen en ole viitsinyt ostaa mitään suurempaa tähän asuntoon. Puhumattakaan siitä, ettei ole oikeastaan varaa ostella huonekaluja ainakaan uutena… Kiertelenkin lähialueen kirpputoreja usein etsien edullisia ja kauniita huonekaluja. Toistaiseksi ei ole löytynyt mitään, mutta toivossa on hyvä elää. Fidassa kuolaan aina halpojen Tripp Trappien ja hoitopöytien perään, mutta en halua vielä ostaa mitään niin suurta vauvatavaraa. Syöttötuoli on kuitenkin vähän eri asia kuin helistin…

Jostain kumman syystä kun ajattelen unelmakotiani, lastenhuone on tyyliltään täysin erihenkinen kuin muu huusholli.
Kun keittiö ja olohuone ovat mielikuvissani kirkkailla väreillä sisustettuja sekatavarakauppoja huolettoman rentoja tiloja, on lastenhuone aina vain beigen ja vaaleankeltaisen värinen iltapäiväaurinkoisen raukea, suorastaan unettava, soppi. Ja sehän on varma, että jos lapsi tulee äitiinsä, on lastenhuone siisti vain jouluna. Koska pukki ei tuo lisää leluja sotkuiseen huoneeseen.

Kai se on niin, että nyt haaveilen siististä  ja tilavasta asunnosta, eikä siihen auta asunnonvaihto. Nyt tai myöhemmin.
Pitäisi kai opetella pitämään paikat siisteinä.

Olen allerginen siivoamiselle.

Ei vara venettä kaada

Tulevaan lapseen ja raskauteen valmistaudun monin tavoin.
Syön Minisun Mamaa, koitan saada Miehenkin napsimaan ainakin foolihappoa, E-vitamiinia ja sinkkiä, katselen sillä silmällä äitiysvaate-aleja.

Muutaman pienelle ihmiselle menevän vaatekappaleenkin olen ostanut, mutta ennen kaikkea olen ruvennut haalimaan kasaan sellaisia kirjoja joista itse pidin lapsena (ja mitä ei lapsuudenkotini, tulevan mummulan, kätköistä löydy), kunten Elsa Beskow’ta, Tiheikön väkeä ja Beatrix Potteria.

Ihanaista Elsa Beskow'ta
Kuva täältä

Isäni on jo rakentanut kehdon ja samaan settiin jakkaran. Näiden kanssa yhteensopivat hoitopöytä, kapioarkku ja päästäjatkettava sänky on suunnitteilla, vaikkei sängylle olekaan tarvetta vielä muutamaan vuoteen. Saatikan sitten kapioarkulle! Minulla ja veljelläni ollut pinnis on vintillä odottamassa seuraavaa nukkujaa, tosin luulenpa että pappa saa hioa kulahtaneen vaaleansinisen maalin pinnasta pois...

Ja niin, se testi muutama päivä sitten. Negatiivinenhan se oli. Olin tainnu tässä innostuksissani kehitellä pienoisen valeraskauden, ken tietää. No, uutta matoa koukkuun vaan.

Onko joku muukin huomannut yhtäkkiä haalivansa kaikenmaailman tavaraa, ajatellen seuraavaa (vielä saapumatonta) polvea?