Miksi sä itket?

Kuuntelin tänäänkin tapani mukaan radiota työmatkalla. (Oikeastaan molemmilla työmatkoilla.) Iltapäivisin radio on lähinnä täyden linja-auton melun vaimentamista hukuttamista varten, enkä silloin aktiivisesti kuuntele kuulokkeista soljuvaa ohjelmaa ja musiikkia.

Tänään jokin kuitenkin kiinnitti huomioni erittäin tehokkaasti; Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen. Tiedättehän, se ah-niin-herkkä slovari joka on omiaan yläaste-mentaliteetin angstailuun.

Biisissä kysytään pariinkin otteeseen "Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

Nii-in, miksköhän?

Heräsipä sitä sitten ajatus: eikö "muu maailma" tule tänä poliittisen korrektiuden kulta-aikana uhranneeksi pienintäkään ajatusta tahattomasti lapsettomille ja heidän tunteilleen, vai onko minusta tullut yliherkkä ja ylianalysoiva kävelevä aikapommi? Pitkääkö kaikki ottaa vittuiluna?



Ja ei, en mennyt eilen vertaistukitapaamiseen. Sen sijaan söin ja nukuin 12 tunnin yöunet.

Ei paljon naurata

K.A.M.A.L.A. T.A.U.T.I!

Vitsit on vähissä kun lämpöä on heti aamusta päälle 38 astetta.

Ikävintä on tunnetusti yksin sairastaminen, eikä oloa ainakaan helpota se miten liukkaasti kelloa soittaneet Jehovan todistajat liukenivat paikalta oven avattuani...

Saa nähdä, josko sitten loppuviikosta jaksaisi keskittyäkin tähän kirjoittamiseen, tämä jääköön vain tilannekatsaukseski.

Viikonloppu tuloillaan

Olin siis eilen veljeni kanssa elokuvissa ja syömässä, kuten meillä on ollut tapana tehdä parin kuukauden välein. Yleensä näillä reissuilla jompi kumpi tai molemmat meistä on kertonut hiukan tarkemmin mitä elämään nykyään kuuluu, ja eilen kerroin veljelleni että sain lähetteen lapsettomuus- ja hormonipolille.

En tosin olisi kertonut, ellei velipoika olisi itse kysynyt perheenperustemissuunnitelmistamme.

Elokuvateatterissa palelin niin, että oli pakko vetää villakansgastakki päälle ja yhdistettynä tämän viikon vaivanneeseen räkäisyyteen on flunssan puhkeaminen odotettavissa.

Onneksi tänään aamulla tuli viesti että voin pitää vapaapäivän (mukuloitakin on niin paljon kipeänä, ette kaikkien kannata mennä töihin), sillä olo onkin ollut jo aika rapsakka, päätä särkee, viluttaa, yskittää ja väsyttää.

Olen koittanut ottaa rennosti ja pysyä lämpimänä, jotta flunssa ei pääsisi pilaamaan viikonloppuani. Suunnitelmissa on lauantaina pikkujouluilua ystävien parissa ja sunnuntaina on kauan odotetun blogitapaamisen aika!

Kun nyt vaan tulisi Mieskin kotiin (on kai eksynyt joululahjaostoksille) niin saisi ruokaakin!

Mieli tekisi kamalasti hyökätä eilen koristeltujen piparien kimppuun mutta kun ne olisi tarkoitus viedä pikkujouluhommiin huomenna!

Sekametelisoppa

No ei tullut kp 1:stä, ei. Sitä parin päivän takaista tuhrua ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa kuukautisvuodoksi.

Herää kysymys: mitä ihmettä nyt taas tapahtuu?!

Onneksi viikonloppuun mahtuu niin paljon mukavaa, ettei kerkiä ainakaan koko aikaa murehtimaan kroppansa toimimattomuutta!

Isälläni on ollut tapana ruokkia lukioaikaisia ystäviäni noin kerran vuodessa, ja perjantaina oli taas se päivä. Vaikka vain yksi ystävä kerkisi paikalle, oli ilta tooosi mukava. Savukuhaa Näsijärvestä (ja omasta savustuspöntöstä) ja peruntoita Tammelantorilta. Mums!

Tänään aamukahvittelimme Miehen kanssa lapsuudenkodissani. Normaalisti emme viikonloppuisin pääse liikkeelle ennen iltapäivää, mutta koska lapsuudenkodin naapureiden irtaimisto oli tänä viikonloppuna myynnissä ja paikalla syytä olla ajoissa, oli kunnollinen houkutin nousta ajoissa ylös sängystä.

Ja oli kyllä sen arvoista! Parilla hassulla kympillä mukaan tarttuin ihanaakin ihanampi kärpässienijakkari 60-luvulta (jollaista äitini on lapsena kadehtinut ystäviltään), Kupittaan Savea, Riihimäen Lasin Amuletti ynnä muuta sekalaista. Ja mikä loistava tilaisuus kaltaiselleni uteliaalle aatulle! Pakkohan sitä on olla paikalla keväälläkin, kun loput irtaimesta myydään pois!

Amuletti.
Kuva täältä

Huomenna ohjelmassa on asuntonäyttö. Siitä ehkäpä lisää myöhemmin, saa nähdä miltä näyttää!

Pitäisiköhän tälle tehdä sammalmätäsmatto ja kantopöytä kavereiksi?