Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosipäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosipäivä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Vuosia

Tiistaina  tulee kuluneeksi kuusi vuotta ensimmäisistä treffeistä Miehen kanssa. Vuosipäivän kunniaksi vein Miehen eilen Särkänniemeen (koska työviikolla ei jaksa ja ensi viikonloppuna mökkeilen). 
Sitä tuntee itsensä oikein rohkeaksi ja hurjaksi kun lähtee Miehen kanssa huvipuistoon, kun sellaisetkin laitteet joita olen rakastanut tarhalaisesta asti ovat vetävät Miehen vakavaksi. Ja minulle tulee tosiaan paha olo jo tavallisessa keinussa. Oikeastaan jo kun katson jonkun muun keinumista...
Koiramäestä nautimme molemmat kovasti, minun sydämeni sulattivat koiranpennut ja kaksiviikkoinen kyytönvasikka ja Miehen mikropossut.









torstai 20. kesäkuuta 2013

Vuosi

Aloitin blogin kirjoittamisen tasan vuosi sitten. Huh, miten aika rientää!

Ajatus omasta blogita oli houkuttanut jo vuosia aiemmin, mutta kun sopivaa aihetta ei tuntunut löytyvän sai asia jäädä.
Sitten, vajaat kaks vuotta sitten jo jonkin aikaa pinnan alla poreillut vauvakuume voimistui jaaloin kirjoittelemaan foorumeilla ja lukemaan blogeja. Pikkuhiljaa kypsytelin ajatusta omasta blogista, mikä sen nimeksi tulisi, mitä kaikkea käsittelisin, kirjoittaisinko alusta asti julkisesti ym.

Vauvakuumeen käydessä yhä epätoivoisemmaksi ja ahdistuneisuushäiriön puhjetessa kaipasin kipeästi jotain kanavaa tuntojeni purkamiselle. Otin ratkaisevat askeleet ja perustin oman blogin.

Kuva täältä



Vuoteen on mahtunut monenlaista, mutta pääasiassa se on ollu nousujohteinen. Alun epätoivo on muuttunut vahvuudellaan yllättäneeseen toiveikkuuteen, eivätkä kaipuu ja pelko epäonnistumisesta ole ainakaan tällä hetkellä edes viikoittain mielessä. Toki haaveilen joka päivä, mutta pelko on kadonnut johonkin taka-alalle.

Vuosi sitten olin passiivinen sivustaseuraaja, nyt työskentelen aktiivisesti saavuttaakseni toiveeni.


Kiitos kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta, olette mahtavia!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Suunnitelmat uusiksi - taas!



Ihan kuin se ei olisi riittänyt, että lauantain suunnitelmat piti perua migreenin takia, nyt meni sitten tämäkin päivä plörinäksi, kun illalla iski flunssanpoikanen.

Ja kun meillä on tänään viides vuosipäivä! Suunnitelmissa oli romantiikkaa, eli leffa, ravnitola ja sit kotona myöhemmin kuoharia ynnä muuta mukavaa… Noh, toivotaan nyt että olo paranisi sen verran, että jaksaisi jotain tehdäkin.
Isäni kävi reilu tunti sitten asentamassa hommaamani vuosipäivälahjan, itselläni kun ei ole kiviporaa eikä taitoa asennella kaiken maailman koukkuja kattoon. Toivottavasti Mies pitää lahjastaan, Casa Stockmannin riipputuolista. Vaikutti ainakin ihan tyytyväiseltä, kun onki kuitin housutaskustani pesukonetta lastatessaan! No, on sille nyt sitten muutakin hommattu, kun kerran meni urkkimaan lahjansa etukäteen.

Vähän jänskättää, mitäköhän se Mies on keksinyt vuosipäivän kunniaksi?