hoitoja kohti

Kp 1, täysin ajallaan 4 vuorokautta viimeisen Primoluti Norin jälkeen. Kierron pituus 47 päivää.
Onneksi tajusin pyytää viime viikolla saikkua hakiessani uutta särkylääkereseptiä, tuskin pärjäisin ilman. Nytkin on ihan turha edes yrittää vaikkapa tyhjentää pesukonetta, sen verran pistää alaselkää.
Yritin jo eilen varata aikaa polille, mutten ikinä päässyt vastaamaan puhelimeen silloin kun soittivat. Mutta plussaa siitä että soittivat ainakin neljä kertaa. Kerkisin jo luopumaan toivosta sen suhteen että pääsisin ajoissa kontrollikäynnille tässä kierrossa, mutta yritin kuitenkin uudestaan tänään ja sainkin ajan jo torstaille-iltapäivälle! Clomifen-hoito alkaa siis tässä kierrossa, jee!
Nyt kun saisi vielä miehen joustamaan 15kg sopparista parin kilon verran niin päästäisiin oikeasti tositoimiin.

En oikein vielä ymmärrä sitä, että tässä kierrossa on todennäköisesti ainakin teoreettinen mahdollisuus tulla raskaaksi...

Arkeen paluu

Viime viikko meni kokonaan flunssan kourissa. Lauantaina kävin piknikillä ystävien kanssa ja sunnuntaina ohjelmassa oli isäni syntymäpäivän juhlintaa. Olin selvästi lauantaina liian kauan liikenteessä kun eilen jo parin tunnin reissu väsytti niin kovin.

Tänään palattiin normaaliin päiväjärjestykseen ja töihin (Mies tosin vain kolmeksi päiväksi, sitten alkaa hällä loma. Olen kade), niin oli kiireinen työpäivä etten kerinnyt pitämään ruokataukoa ja nyt se tuntuu päässä.

Ihan mieletön hedari. Ehkä nappaan särkylääkkeen tai pari ja painun pehkuihin.
Unetkin ovat jääneet ihan liian vähälle viime viikolla, alkuviikosta en saanut nukuttua kuumeelta ja keskiviikosta alkaen on taitanut taittua (itselleni niin epämiellyttävän tyypillisesti) alilämmön puolelle. Aamuisin herään tukka hiestä märkänä. Jes.

leffaviikko

Olen lauantai-illasta saakka ollut flunssan kourissa. Kurkku on kipeä ja joka ilta nousee kuume. Päivisin ei jaksa muuta kuin röhnöttää mekanismituolissa ja katsella elokuvia koneelta.
Haluaisin mennä päikkäreille, mutta pelkään että kuumeen vuoksi huonot ja katkonaiset yöunet kärsivät liikaa päiväunista.
Pakko olla hereillä.

Hormonimyrsky

Keskiviikkona alkanut Primolut-kuuri tuntuu tekevän tehtävänsä; rinnat ovat turvonneet ja todella kipeät ja eilen itketti kamalasti koko päivän ilman mitään aihetta. No, onneksi viikonloppuna voi vaan maata tekemättä yhtään mitään, siinä tissit on tiellä huomattavasti vähemmän kuin töissä (kissa sylissä virkkaaminenkin on hankalaa näiden räjähdysherkkien kanuunojen kanssa).

Hormonihauskuuden lisäksi eilen illalla nousi kuumekin. Ja tänään on kurkku kipeä ja väsyttää todella paljon. On nuutunut ja kipeä olo.
Soitin töihin ja sanoin etten välttämättä ole työkunnossa huomenna, viikonloppuvuorolainen kertoi asiakkailla olleen samaa vaivaa.

Huomenna siis todennäköisimmin hakemaan saikkua. Ja jos hormonihirmuilu jatkuu samanlaisena kuin aiemminkin primojen kanssa, olen myös seuraavan viikon alun saikulla. Oh joy...

Tarkistelua

Kävin tänään työhöntulotarkastuksessa. Puheltiin työterveyshoitajan kanssa siitä, minkälaista työ on, käykö se kropan tai psyyken päälle. Kartoitetiin myös tämänhetkistä terveydentilaani ja tottakai kerroin että "perussairautena" minulla on PCOS. Hetken hoitaja mietti mistä on kyse, uskalsi kuitenkin kysyä vahvistusta sille mitä muisteli kirjainyhdistelman tarkoittavan ja kysyi hetken kuluttua tiedänkö vaikuttaako se minulla raskaaksi tulemiseen (onko niitä sellaisiakin, joilla se ei vaikuta?) ja meni todella hämilleen kun kerroin lapsettomuushoitojen alkavan elokuussa. "Aha, aijaa, oho," kovaa ja korkeelta. Ei selvästi oikein tienny miten päin olisi.

Hyvä kuitenkin että mainitsin asiasta, koska todettiin sitten että kannattaa ensin varmistaa polilta voiko tetanusrokotetta (ja kai hepatiitti-rokotuksiakin) nyt ottaa. Sitä kun ei hoitajan mukaan anneta ainakaan raskaana oleville ellei ole ihan pakko.

Verenpainetta mitattaessa ja kuulotestikopissa istuessani tunsin pienoisia paniikkikohtausta ennakoivia oireita, saa nähdä palaavatko kohtaukset nyt elokuun lähestyessä. Piti varata aika polille ensi kuun alkuun, mutta sehän onkin kiinni vielä tämän ja ensi viikon ja tuntuu eika epätodennäköiseltä saada kesäsulun loputtua aikaa ihan parin päivän varoitusajalla. Lääkäri kun kehotti varaamaan ajan ensimmäisen päivän tienoille, en vaa tajunnut tarkoittiko kuun vai kierron ensimmäistä. Mutta siihen kuun vaihteeseenhan se kp1 osuu.

Aloitin kuitenkin tänään Primolut Nor -kuurin, odotettavissa siis itkua ja hammasten kiristystä kuun vaihteeseen.

Viikonloppusuunnitelmia

Tänään käytiin Miehen kanssa poimimassa mansikoita, saalista satiin reilu seitsemän kiloa, joista suurin osa löysi tiensä pakastimeen. Jonkin verran aion vielä syödä iltapalaksi ja loput jääkin Miehelle evääksi kun suuntaan huomenna Vesilahteen mökkeilemään ystävien kanssa.

Mökillekin toki on varattuna mansikoita, ihan kaikki ei siis jääkään Miehen armoille; kaksi ja puoli kiloa makeaa polkaa lähtee ilostuttamaan ystäviä.

Vähän kyllä pelottaa pääsenkö edes lähtemään mökille (sisältövaroitus: nyt puhutaan alapää-juttuja!). Alavatsa on ollut ihan hirvittävän kipeä ehtoosta saakka; Miehen kanssa kun - kröhöm - puuhasteltiin tunsin yht'äkkiä pistävää kipua alavatsassa eikä mikään mikä vaatii pientäkään alimpien vatsalihasten jännittämistä ota onnistuakseen. Ei edes vessassa käynti... Mistä lie kyse, kun kipu tuntuu välillä vatsan lisäksi myös takapuolella, ihan kuin sielä suolen ympärillä...

No, toivotaan että menee ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Sammakko

Kuvittelin, että sitten jos ja kun joku päästää läsnäollessani suustaan "totuuksia" raskaaksi tulemisesta, sanoisin möläyttäjälle jotain.

Eilen yksi työkaveri (joka vasta palasi lomilta eikä muiden tapaan tiedä meidän tilanteesta) totesi painon pudotuksesta että "sehän on ihan sama juttu kun raskaaksi tulemisessa; kun sitä ajattelee ja stressaa ei varmasti tapahdu mitään ja heti kun unohtaa sen eikä enään stressaa niin heti tulee raskaaks".

Tunsin muiden työkevereiden säälin. En sanonut mitään.

Vuosia

Tiistaina  tulee kuluneeksi kuusi vuotta ensimmäisistä treffeistä Miehen kanssa. Vuosipäivän kunniaksi vein Miehen eilen Särkänniemeen (koska työviikolla ei jaksa ja ensi viikonloppuna mökkeilen). 
Sitä tuntee itsensä oikein rohkeaksi ja hurjaksi kun lähtee Miehen kanssa huvipuistoon, kun sellaisetkin laitteet joita olen rakastanut tarhalaisesta asti ovat vetävät Miehen vakavaksi. Ja minulle tulee tosiaan paha olo jo tavallisessa keinussa. Oikeastaan jo kun katson jonkun muun keinumista...
Koiramäestä nautimme molemmat kovasti, minun sydämeni sulattivat koiranpennut ja kaksiviikkoinen kyytönvasikka ja Miehen mikropossut.