Yksityisyydestä

Aloittaessani blogin kirjoittamisen ajattelin, että internet olisi mainio väylä purkaa tuntojani anonyymisti. Saisin kertoa tilanteestani ja ajatuksistani joutumatta kuormittamaan lähipiiriäni. Erityisesti joutumatta kuuntelemaan joka tapaamiskerralla ystävien ja sukulaisten uteluita siitä, joko pulla olisi uunissa.
En tullut ajatelleeksikaan, että sekä reaalielämän että kirjoittamisen edetessä joutuisin pohtimaan sekä anonymiteettiä että tosielämän avoimuutta uudemman kerran. Ajattelin, että kerran anonyymi aina anonyymi.

Nyt, puolisen vuotta myöhemmin haluaisin kovasti kertoa vanhemmilleni mikä tilanne on, mutta edelleen en jaksaisi niitä (vaikkakin vanhempani tuntien hienovaraisia) tiedusteluita aiheen tiimoilta. Mutta toisaalta, jaksanko näitä vähintään joka toinen viikko toistuvia tarinoita äitini raskauksista ja omasta vauva-ajastani? Huomioon pitää tietysti myös ottaa se, että Mies on kovin yksityinen persoona, joka ei halua kertoa mitään aihepiiriin liittyvää kenellekään.

Entäs sitten anonyymiys internetin ihmemaassa? Vielähän tämä ei ole ongelma eikä mikään, mutta entä sitten jos tulen raskaaksi ja lapsen synnyttyä? Itseni tuntien voin kohtalaisella varmuudella sanoa, että tulen haluamaan julkaista kuvia tuotoksestani. Mutta voinko julkaista tunnistettavia kuvia lapsesta, jos en ole (ainakaan vielä) valmis julkaisemaan tunnistettavia kuvia itsestänikään?

Ja kyllä, tiedän kyllä, että on ihan turhaa murehtia näitäkään asioita etukäteen kun mistään ei kuitenkaan ole varmuutta, mutta en voi sille mitään.
Olen kontrollifriikki murehtija, jonka pitää aina tietää etukäteen mitä elämässä tapahtuu, tai vähintäänkin olla valmistautunut vastaanottamaan jokaikisen mahdollisen vaihtoehdon...
Tekee elämän välillä kumman hankalaksi...

Hurrrjasti nollia!

Yön/aamupäivän aikana on saavutettu (ja ohitettu) eräänlainen merkkipaalu:

Blogiani on katseltu jo 10 000 kertaa! siis kymppitonni! Hui!

Kiitos teille kaikille!

Kuva täältä

Maailman järjetys

Välillä tuntuu siltä, että maailma ja varsinkin julkiset tilat on rakenenttu ja järjestelty vain ja ainoastaan lapsiperheiden ehdoilla. Niin, että ydinperheidylliä oikein hierotaan (sekä omasta valinnasta että tahattomasti) lapsettomien naamaan. Katso nyt, tätä sinulla ei ole, ilman tätä sinua ei huomioida mitenkään, ilman tätä olet arvoton.

Meinasi tänään sydän särkyä, kun odotin Miestä Koskikeskuksen 3. kerroksen miestenhuoneesta. Vesikloseteille kun pääsee ainoastaa tuliterän ja aina kansoitetun leikkipaikan läpi.

Siinä minä seisoin, katselin pienten ihmisten ja heidän vanhempiensa onnea ja pidättelin itkua.

Jouluahdistus

Tälle akalle aivan uusi ilmiö, jouluahdistus, pääsi tänä vuonna hiipimään kimppuun.

Paria viikkoa ennen aattoa aavistelin, että luvassa voi olla raskaskin joulu, mutta en sentään aivan tällaista osannut odottaa; kaikki lapsiin, ja varsinkin niihin pienemmän sorttisiin tonttuihin edes ohimennen viittaava oli nostaa kyyneleet silmiin (ja ihan turha edes koittaa estää palaa nousemasta kurkkuun), joten tauko blogimaailmasta oli paikallaan. Jostain kumman syystä kun abouttiarallaa 95 prosenttia seuraamistani blogeista keskittyy lapsettomuuteen, vauvakuumeeseen, äitiyteen etc.

No, ei siinä mitään, bloggerinhan voi jättää avaamatta.

Mutta entäs sitten se kehto, joka odottaa ensimmäistä käyttäjää vanhassa huoneessani lapsuudenkodissa? Tai vanhempien, myönnettäköön että tilannetta tuntemattomat ja täysin hyväntahtoiset, utelut lahjaksi toivomani lampaantaljan käyttötarkoituksesta.

Entäs se, kun isäukko katsoi tarpeelliseksi kertoa vävypojalleenkin tarinan siitä, kuinka äitini odottaessa allekirjoittanutta tuli paljon kotimaasta ostamista halvemmaksi käydä hakemassa Emmaljungat Tukholman Södermalmilta...

Voiko siinä muuta tehdä kuin hymyillä kohteliaasti?

Sain kerrottua äidille, että lähete lapsettomuus- ja hormonipolille on kourassa (tai siis bittiavaruudessa), mutta blogeja en ole vielä lukenut.

Ehkä parin päivän päästä...

Neuloin pyhien aikana yhden nutun Etiopiaan. Sekin oli liian raskasta.
Silti, en millään haluaisi luopua tuosta pienestä rievusta. Se tuntuu toivosta luopumiselta.

julen

Hyvää joulua!

Ei paljon naurata

K.A.M.A.L.A. T.A.U.T.I!

Vitsit on vähissä kun lämpöä on heti aamusta päälle 38 astetta.

Ikävintä on tunnetusti yksin sairastaminen, eikä oloa ainakaan helpota se miten liukkaasti kelloa soittaneet Jehovan todistajat liukenivat paikalta oven avattuani...

Saa nähdä, josko sitten loppuviikosta jaksaisi keskittyäkin tähän kirjoittamiseen, tämä jääköön vain tilannekatsaukseski.

Blogitapaaminen

Viimeöistä kuumetta uhmaten (yleensä toki sairastan suosiolla kotona ja kaikessa hiljaisuudessa, mutta tätä ei vaan voinut jättää väliin) tarvoin tänään vähän ennen puoltapäivää bussipysäkille ja läksin kohti Simpukan toimistoa ja hartaasti odotettua blogitapaamista.

Vaikka olinkin tapaamisen outo lintu (koska meillä ei ole vielä edes yrittäminen alkanut), tunsin silti olevani lapsettomien joukkoon hyväksytty. Tai no niin, eihän kukaan nimenomaan hakeudu lapsettomaksi...

Tapaamisesta sai paljon kaivattua vertaistukea ja ymmärrystä tähän prosessiin jossa niin helposti tuntuu jäävänsä yksin.

Enköhän kirjoittele tästä aiheestan vielä tarkemminkin, mutta nyt on kyllä pakko rauhoittua sairastamaan.

Kiitos, kumarrus ja anteeksipyyntö teille kaikille jotka jaksoitte iltapäivän tunnit kuunnella rykimistäni!

Viikonloppu tuloillaan

Olin siis eilen veljeni kanssa elokuvissa ja syömässä, kuten meillä on ollut tapana tehdä parin kuukauden välein. Yleensä näillä reissuilla jompi kumpi tai molemmat meistä on kertonut hiukan tarkemmin mitä elämään nykyään kuuluu, ja eilen kerroin veljelleni että sain lähetteen lapsettomuus- ja hormonipolille.

En tosin olisi kertonut, ellei velipoika olisi itse kysynyt perheenperustemissuunnitelmistamme.

Elokuvateatterissa palelin niin, että oli pakko vetää villakansgastakki päälle ja yhdistettynä tämän viikon vaivanneeseen räkäisyyteen on flunssan puhkeaminen odotettavissa.

Onneksi tänään aamulla tuli viesti että voin pitää vapaapäivän (mukuloitakin on niin paljon kipeänä, ette kaikkien kannata mennä töihin), sillä olo onkin ollut jo aika rapsakka, päätä särkee, viluttaa, yskittää ja väsyttää.

Olen koittanut ottaa rennosti ja pysyä lämpimänä, jotta flunssa ei pääsisi pilaamaan viikonloppuani. Suunnitelmissa on lauantaina pikkujouluilua ystävien parissa ja sunnuntaina on kauan odotetun blogitapaamisen aika!

Kun nyt vaan tulisi Mieskin kotiin (on kai eksynyt joululahjaostoksille) niin saisi ruokaakin!

Mieli tekisi kamalasti hyökätä eilen koristeltujen piparien kimppuun mutta kun ne olisi tarkoitus viedä pikkujouluhommiin huomenna!

lähdetään

Niinhän siinä sitten kävi, että nyt lähdetään tarkempaan syyniin TAYS:n lapsettomuus- ja hormonipolille.
Tämän vuotisten tilastojen valossa ensimmäinen polikäynti sijoittuu tammikuun alkuun, jonnekin loppiaisen ja 24:n syntymäpäiväni väliin.

Samoihin aikoihin on myös seuraava kilpirauhaskontrolli. Nykyisellään annostus näyttää oleva vallan passeli, toivottavasti osui ja upposi kerrankin ensimmäillä yrityksellä (hormonaalisen ehkäisyn ja mielialalääkkeisen kanssa on aina pitänyt vekslata oikean valmisteen ja annostuksen löytymiseksi...)

Nyt saa kyllä riittää puhelimella bloggaaminen (miksi, oi miksi blogger-sovellusta ei ole saatavissa windows-phonelle? Kamalan vaikeeta selaimen kautta), tämä flikka lähtee hurvittelemaan velipojan kanssa!

Jännittää

Jännittää. Hermostuttaa.
Hermostuttaa niin että melkein itkettää. Ai tunteet pinnassa viime aikoina vai, miten niin?

Huomenna viedään taas asiaa eteenpäin. Cross my heart and hope to die.
Toiveissa on Terolut-kuuri ja lähete TAYS:in hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalle.

Tuleekohan taaskaan nukkumisesta yhtään mitään?

Laskutaidoton

Olen päässälaskutaidoton ainkin mitä päivämääriin tulee! Jos puhutaan laskutaidosta noin yleisellä tasolla, niin aika laillahan tuo tyssää peruskoulun matikkaan. Lukiosta ei paljon tarttunut matkaan.

Näin ollen olen elänyt elämääni sen mukaan että lääkärikäynti on perjantaina, mutta herran jestas: kolmastoista päivähän onkin jo huomenna! Jepijee, huomenna on siis lyhyt työpäivä ja saan odotettua enemmän aikaa näpertää velipojan villasukat valmiiksi ennen perjantaisia elokuvatreffejä!

Näinhän se meni; mitä voi päätellä siitä että yläasteella menestyy keskivertoa ihan huomattavastikin paremmin, mutta lukiossa tippuu heti kärryiltä?
Kuva täältä

Nyt pitää varmaan ruveta laskemaan kierron pituutta, jotta pääsen järkyttämään lekuria huomenissa oikein kunnolla!

juujooniin

Pitikös mun kertoa mihin kaikkeen haksahdin perjantaina? No, näytetään!

Kalevalakorun Sydänsormus

Blogimaailman ulkopuoliset ystävät tietävätkin, että vasenta nimetöntäni koristi ala-asteen luokkasormus lähes vuosikymmenen ajan. No, noin vuosi sitten tuli mitta täyteen saumakohdasta haljennutta sormusta joka kovetti ihon altaan kämmenpuolelta. Vaahteranlehtisormus sai siis lähteä.

Lukioaikoina rakastuin Kalevalakorun Sydänsormukseen, mutta silloinen (kork 40e/kk) opintoraha ei lohjennut muiden kuin viiden euron pukukorujen kustantamiseen, ja sormus vaipui unholaan. Ja tietysti nyt, kun kerkisin juuri ja juuri tottumaan sormuksettomuuteen, menin tilaamaan äidilleni joululahjaa ja sain kultasepänliikkeestä tarjouksen jota ei voinut ohittaa!

Hauska helinä tahdittaa kirjoittamista!

Löysin myös kauan etsimääni jarrusukkamöhnää, saadaan meille immeisillekin kitkat alle kun saan villasukat käsiini!

Vaaleanpunaista jarrumöhnää. Kuva täältä

Lankojakin saattoi tarttua mukaan useammalla kymmenellä eurolla...

Blogimaailmassakin mainetta niittänyt piensisustus- askartelukauppa Tiger on tässä kuussa rantautunut Pyhäjärvenkin rantaan, ja pakkohan siellä oli poiketa kun kerran aikaa oli. Taisin jo kesällä keritä hehkuttamaan tätä Tanskanmaan lahjaa kaikille pienikukkaroisille! Ja taas paloi rahaa, mutta sainpahan taas lisää askartelutarviketta, mm. satiini- ja samettinauhaa monessa eri värissä, akryylimaalisiveltimet, keraaminen maalipaletti ja vaikka mitä!

Helmipunontakehys. Muistaakseni hauska tekniikka, ainakin yläasteella tykkäsin! Samasta paikasta sai myös edullisia läpivärjätttyjä lasihelmiä, jotka ainakin näin herkkähipiäisille ovat must! (pintavärjätyistä irtoaa väriä, josta nousee komea ihottuma)

Uuden takin taisinkin jo mainita perjantaina. Perikarjalaiset muodot pakottivat turvautumaan miestenvalikoimaan, sillä nämä tarpeettomat ruokintalaitokset eivät naistenmallisiin mahtuneet. Miesten takeissa taas ongelmaksi muodostuu lantio; piti ostaa miesten XL-kokoinen parka, koska pienemmissä koissa lantio on liian ahdas. Joten, uusi takki on lantiolta sopiva ja rinnalta ja hartioista noin kaksi kokoa turhan väljä.

Takki Erätukusta ja kuva täältä

Kiitos geenit! Noh, ehkä tilanne korjaantuu seuraavassa sukupolvessa; Mies on hämäläis-pohjanmaalainen cocktaili...

11

Säännöt:

1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi

2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen

3. Keksi 11 uutta kysymystä

4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa

5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät

Tyttöankalle kiitos ensimmäisestä haasteestani!

1. Mistä tykkäät ulkonäössäsi? - Sopusuhtaisesta täyteläisyydestä. Vaikka pudotettavja liikakiloja onkin useita kymmeniä, tiedän kokemuksesta että näyttäisin lähinnä höntiltä pituiselleni suositellussa elopainossa! Pää ei ole samaa sarjaa kehon kanssa...

2. Millainen värimaailma kodissasi on? -  Hyvin sekalainen! Mies kun on asunut tässä reilun vuoden ennen tapaamistamme, en ole päässyt käsiksi värivalintoihin! Makuuhuone on sini-sävyinen, olohuone kelta-punainen ja keittiössä on tähdätty modernin tummiin ja metallisiin pintoihin (kaiken pilaa kuitenkin se, että kaappeihin ei ole koskettu pitkällä tikullakaan. Vai miltä kuullostavat alkuperäiset 70-lukulaiset likaisen keltaiset lastulevyt ruskeilla muovivetimillä?). Eteistä ei ole mietitty ollenkaan ja sen kyllä huomaa, kamala tyylien sekamelska!
3. Mitä työtä haluaisit tehdä/kokeilla, jos et olisi nykyisessä työssä/opiskelualalla? - Hmm, mitäköhän tähän vastaisi? Koulutushan minulla on matkailualalle, mutta se ei kiinnosta melkeinpä ollenkaan (vain eräopastukset kiinnostavat, mutta siltä saralta on turha edes uneksia saavansa töitä näillä leveysasteilla). Nyt tarhalaisen teen työtä jota haluaisin tehdä aina! Neuvolaterkkariksi haluaisin myös.
4. Minkä kirjan olet lukenut viimeksi? - Piti oikein käydä makkarissa katsomassa, että mikä on kasan päällimmäisenä (kirjat kun tuppaavat unohtumaan sängyn viereen kun ne on saatu luettua...), kun luen niin paljon ja suhteellisen kovaan tahtiin, että välillä järjestys unohtuu. Eat, pray, love näytti olevan päällimmäisenä. En kyllä silti ole ihan varma onko se viimeksi luettu, saattaa olla myös Neil Gaimanin American Gods. Nyt uusintakierroksella Terry Pratchettin Soul Music.
5. Lempielokuvasi? - Hetken mietittyäni on pakko sanoa, että Kenenth Branaghin ohjaama ja tähdittämä Hamlet! Ihana, 1800-luvulle sovitettu siirretty, täysin alkuperäistekstille uskollinen (teksti on siis suoraan Shakespearea, mitään muuttamatta, poistamatta ja lisäämättä) elokuvaversio suosikki Shaksespearestani! Ja miksiköhän Leijonakuningas on lemppari Disney-klassikkoni? 

Hamlet
Kuva täältä

6. Mitä haluaisit oppia? - Haluaisin oppia ottamaa asioita vähmmän henkilökohtaisesti ja olemaan kehittelemättä joka asiasta ja sanasta päässäni paaaljon todellisuutta suurempia ja merkityksellisempiä! Jäisi monet itkut itkemättä...
7. Uskotko Jumalaan tai johonkin henkisyyteen/hengellisyyteen? - Haluaisin uskoa. Mutta uskon, että Jumala valitsee ihmisen, eikä ihminen Jumalaa.
8. Mitä toivot joululahjaksi? - Kirjoitinkin tästä juuri! Mutta näiden lisäksi toivon, että Miehen työpaikan yt-neuvottelut loppuisitat ja Mies saisi jatkoa työsopimukseensa (saakelin rekrytointikielto...), koska se veisi oman talon ostamista niin paljon eteenpäin! (Asuntolaina on siis vain tästä kiinni...)
9. Millainen ikäero sinulla ja miehelläsi on? - Mies sanoo ikäeron olevan 4 vuotta, mutta koska hän on syntynyt marraskuussa ja minä tammikuussa, on eroa oikeasti 3 vuotta ja 2kk. 
10. Mitä hyviä asioita elämässäsi/arjessasi on nyt? - Työ josta pidän todella paljon, ensimmäistä kertaa vuosiin sellaiset tulot ettei raha lopu kahdessa viikossa, hellä ja rakastava parisuhde ja vaikka kuinka paljon kaikkea muuta!
11. Mistä jouluruoista pidät? - En oikeastaan mistään. Lanttulaatikkoa voin syödä kauhallisen ja riisipuuroa suostun syömään korkeintaan kahdesti. Koska veljenikään ei pidä jouluruuista, on niiden määrä vähentynyt pöydässämme vuosi vuodelta ja nykyään jouluateria koostuu perunamuusista, ruisjauhoissa pyröitellystä pannulla paistetusta kuhasta (nam, parasta ruokaa koko maailmassa), herneistä, ja on sitä rosolliakin yleensä pöydässä (äidille ja isälle).


Tulipa vastattua piiitkästi! Toivottavasti joku jaksaa lukea!


Ja sitten ne uudet kysymykset:

1. Charmander, Bulbasaur vai Squirtle?
2. Paras joululaulu?
3. Mitä leikkiä tai muuta aktiviteettia lapsuudestasi kaipaat eniten?
4. Joulu vai juhannus?
5. Luonnonkuidut vai tekokuidut?
6. Seurasitko linnanjuhlia televisiosta tänä vuonna?
7. Mitä valinnaisia aineita valitsit peruskoulussa?
8. Suosikki televisiosarjasi?
9. Pysyykö huushollisi vaivatta siistinä?
10. Montako sisarusta sinulla on, jos ollenkaan?
11. Paras Disney-prinsessa?

Juu-u, ajatukset on joulussa ja siihen ainakin meillä kuuluvassa piirrettyjen katselemisessa!


Haastan Josefiinan, Naleyn ja Ciin.
Olen laiska, en jaksa heittää haastetta useammalle eteenpäin.

Itsenäinen vapaapäivä

Shoppailumorkkis. Se on päivän sana...

Okei, tosi kiva että tuli reilummin veronpalautuksia niin saa ostettua kaikkea tarpeellista ja sellaista tarpeetonta mistä on haaveillut jo vaikka kuinka pitkään.
Joo, oon menny taas yksillä rintsikoilla kuukausitolkulla, oli aika ostaa uudet (ja mikä helvetti siinä on että piti taas mennä 2 kuppikokoa reilumman puoleen?!) Ja tosi jees että on käytännöllinen talvitakki jossa ei jäädy muksuja keinuttaessa (edelliset, vieläkin ihan kelvot ulkovaatteet ostettiin aktiiviseen ulkoiluun, ei ihan pysy lämmot päällä keinun ja liukumäen vieressä seistessä). Mutta silti...
Tuntuu todella oudolta pystyä pistämään 300e sileäksi päivässä ilman että tili tyhjenee!

Voisin kyllä kertoilla tässä viikonlopun aikana mihin kaikkeen sorruin tänään, mutta nyt kyllä jalat ylös, ruokaa suuhun ja Pokémonia netistä <3

Sattuu

Menemättä sen syvemmin viimeöisen keskustelun sisältöön, sanottakoon että epävarmuus ja epätoivo saavat mielessäni entistä vakaampaa jalansijaa, mitä lasten hankintaan ja saantiin tulee.

Ei tuo Mies taida ymmärtää, että olen jo useamman vuoden odotellut häntä.

 Että en minä ole kykenemätön kompromissiin, vaan olen jo tullut useammalla vuodella vastaan.

Että en yksinkertaisesti jaksa enään toista näin raskasta vuotta.

Että en jaksa lähteä tarkempiin ja raskaampiin tutkimuksiin tietäen, että tuloksien laadusta huolimatta yritys ei ala ainakaan vuoteen ellei ilmene jotain todella painavaa syytä aloittaa heti.

Että kaikesta huolimatta haluaisin pystyä odottamaan siihen saakka kunnes olemme molemmat valmiita.
Mutta en pysty enään.





Tänään sattui, kun kolmekymppinen isä haki reilun vuosikkaan poikansa hoidosta.
Jatkoin tiskaamista ja pidättelin kyyneliä.

Seuraava askel

On tässä mietityttänyt kovasti, että mitähän se lääkärisetä tuumaa, antaako pelkkiä teroluteja vai saiskohan sitä clomifenitkin ovulaation käynnistämiseksi.

Tänään sitten kysäisin Mieheltä, että mitäs sitten jos se haluaa mulle clomit lykätä? Ne kun on niin julmetun kalliita nappeja, etten todellakaan halua niihin rahojani kätyttää ellei sitten sitä aikaansaatua ovulaatiota hyödynnetä.
Herran vastaus oli että "ei hyödynnetä, kiitos. Ja eihän se 60e per satsi tunnu missään." (Meinaskohan tuo sitten omasta pussistaan ne kustantaa, mun tuloissani kyllä kirpasee aika ilkeästi kuusi hukkaan heitettyä kymppiä!)

Mitä helvettiä?!

Nyt voisi kirota suuremminkin!

Aikuinen nainen

Isäukon kehotuksesta pistin mammalle (meillä isä ja äiti ovat mamma ja pappa, tähän on kuulemma joku syykin jota en kyllä itse muista) listaa joululahjatoiveistani.

Ja kuulkaas, tuli niin aikuinen olo, että!

Toiveissa tänä vuonna on:

• kamera (vanha on jo vanha, eikä toimi kunnolla). Käsityöblogikaan ei oikein saa tuulta siipiensä alle, kun ei ole välinettä jolla saisi julkaistavan laatuisia kuvia...
• lampaantalja. Mahdollisimman suuri ja pitkäkarvainen. Ja tietysti luonnonvalkoinen. (Kyllä, tässä ajattelen [toivottavasti] tulevia lapsia!)
• Ikean Storsele-rottinkituoli. Mustana. (käsi)Työpöytäni ääreen. Mustana. Ja se lampaantalja tähän päälle, kiitos.
• ja koska jokaiseen jouluun kuuluu vähintään yksi uusi kirja, on toiveissa myös John Irvingin uutukainen Vapauttakaa karhut!

Ehkä ensimmäistä kertaa koskaan toiveissani ei ole uutta Pokémon.-peliä, elokuvia, vaatteita  tai muuta "pientä", vaan lista voisi olla vaikka kenen hyvänsä itsenäisen, elämässään vakiintuneen aikuisen!

Ehkä voin sittenkin joskus tulla aikuiseksi.

Kuva täältä

P.S. Vinkkasin Miehelle kuukausina menneinä, että Sobean Yoga-housut olisivat enemmän kuin mieleinen joululahja. Reaktio oli sen sorttinen, että näin paremmaksi luottaa itseeni näiden namujen suhteen. Ja nyt ne ovat matkalla luokseni, sekä housut että huppari.

Mustina, luonnollisesti.

Kysymysmerkki

Viimeisten parin viikon aikana olen useaan otteeseen saanut itseni kiinni turhan synkäksi käyvästä jossittelusta.
Mutta minkäs sille mahtaa, kun maailmaan mahtuu kaikkea vähemmän mukavaa mietittävää?

Kuva täältä

Pääsenkö koskaan opiskelemaan haluamalleni alalle? Tai saanko koskaan tyydyttävää ja mielekästä vakituista työpaikkaa?

Koska Mieskin haluaisi aloittaa lasten yrittämisen?

Koska se oikein kosii? (juujuu, onhan meillä siviilisädyn vaihtoajankohta sovittuna, mutta kun se sanoo haluavansa vielä "kosia oikeesti")

Oppiiko se koskaan, ettei mua voi pompotella? (Jokaista yrtiystä seuraa desibelien nousu ja tunnelman kiristyminen. Se on niiiin ainut lapsi...)

Miksi Mies on niin väsynyt? Karkeasti arvioiden 80% vapaa-ajasta kuluu nukkuen. Tänäänkin tyyppi on ollut kotona noin 7 tuntia mistä vain reilun tunnin verran tajuissaan...

Taannoin totesi itku kurkussa ettei jaksa vielä lapsia, muttei suostu pyynnöistäni huolimatta käymään lääkärillä. Mies, joka hoiti viisaudenhampaansakin gerberillä.

Olen vältellyt odotus- ja äitiysblogeja.

Tunteet ovat jokseenkin pinnassa, kun tätä kirjoittaessakin rupeavat silmät kostumaan...