Aloittaessani blogin kirjoittamisen ajattelin, että internet olisi mainio väylä purkaa tuntojani anonyymisti. Saisin kertoa tilanteestani ja ajatuksistani joutumatta kuormittamaan lähipiiriäni. Erityisesti joutumatta kuuntelemaan joka tapaamiskerralla ystävien ja sukulaisten uteluita siitä, joko pulla olisi uunissa.
En tullut ajatelleeksikaan, että sekä reaalielämän että kirjoittamisen edetessä joutuisin pohtimaan sekä anonymiteettiä että tosielämän avoimuutta uudemman kerran. Ajattelin, että kerran anonyymi aina anonyymi.
Nyt, puolisen vuotta myöhemmin haluaisin kovasti kertoa vanhemmilleni mikä tilanne on, mutta edelleen en jaksaisi niitä (vaikkakin vanhempani tuntien hienovaraisia) tiedusteluita aiheen tiimoilta. Mutta toisaalta, jaksanko näitä vähintään joka toinen viikko toistuvia tarinoita äitini raskauksista ja omasta vauva-ajastani? Huomioon pitää tietysti myös ottaa se, että Mies on kovin yksityinen persoona, joka ei halua kertoa mitään aihepiiriin liittyvää kenellekään.
Entäs sitten anonyymiys internetin ihmemaassa? Vielähän tämä ei ole ongelma eikä mikään, mutta entä sitten jos tulen raskaaksi ja lapsen synnyttyä? Itseni tuntien voin kohtalaisella varmuudella sanoa, että tulen haluamaan julkaista kuvia tuotoksestani. Mutta voinko julkaista tunnistettavia kuvia lapsesta, jos en ole (ainakaan vielä) valmis julkaisemaan tunnistettavia kuvia itsestänikään?
Ja kyllä, tiedän kyllä, että on ihan turhaa murehtia näitäkään asioita etukäteen kun mistään ei kuitenkaan ole varmuutta, mutta en voi sille mitään.
Olen kontrollifriikki murehtija, jonka pitää aina tietää etukäteen mitä elämässä tapahtuu, tai vähintäänkin olla valmistautunut vastaanottamaan jokaikisen mahdollisen vaihtoehdon...
Tekee elämän välillä kumman hankalaksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti