Paria viikkoa ennen aattoa aavistelin, että luvassa voi olla raskaskin joulu, mutta en sentään aivan tällaista osannut odottaa; kaikki lapsiin, ja varsinkin niihin pienemmän sorttisiin tonttuihin edes ohimennen viittaava oli nostaa kyyneleet silmiin (ja ihan turha edes koittaa estää palaa nousemasta kurkkuun), joten tauko blogimaailmasta oli paikallaan. Jostain kumman syystä kun abouttiarallaa 95 prosenttia seuraamistani blogeista keskittyy lapsettomuuteen, vauvakuumeeseen, äitiyteen etc.
No, ei siinä mitään, bloggerinhan voi jättää avaamatta.
Mutta entäs sitten se kehto, joka odottaa ensimmäistä käyttäjää vanhassa huoneessani lapsuudenkodissa? Tai vanhempien, myönnettäköön että tilannetta tuntemattomat ja täysin hyväntahtoiset, utelut lahjaksi toivomani lampaantaljan käyttötarkoituksesta.
Entäs se, kun isäukko katsoi tarpeelliseksi kertoa vävypojalleenkin tarinan siitä, kuinka äitini odottaessa allekirjoittanutta tuli paljon kotimaasta ostamista halvemmaksi käydä hakemassa Emmaljungat Tukholman Södermalmilta...
Voiko siinä muuta tehdä kuin hymyillä kohteliaasti?
Sain kerrottua äidille, että lähete lapsettomuus- ja hormonipolille on kourassa (tai siis bittiavaruudessa), mutta blogeja en ole vielä lukenut.
Ehkä parin päivän päästä...
Neuloin pyhien aikana yhden nutun Etiopiaan. Sekin oli liian raskasta.
Silti, en millään haluaisi luopua tuosta pienestä rievusta. Se tuntuu toivosta luopumiselta.
Neuloin pyhien aikana yhden nutun Etiopiaan. Sekin oli liian raskasta.
Silti, en millään haluaisi luopua tuosta pienestä rievusta. Se tuntuu toivosta luopumiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti