Mitäs tämä oikein on?

Jo kolmatta viikkoa olen kärsinyt vatsan turvotuksesta (en siis mistään hennosta pikku nipistelystä, vaan yhtäkkiä vatsa muuttui kivikovaksi ja niin suureksi, että oli pakko ostaa kaksi kokoa normaalia isommat housut, jotka on silti hiukan pinkeät), vetämättömyydestä ja kamalasta makeanhimosta, iltaisin ilmestyvää närästystä unohtamatta. Koskaan aikaisemmin en ole viimeksi mainitusta vaivasta kärsinyt, ja olenkin ihmetellyt vaivan englanninkielistä nimeä heartburn, mutta siltähän se tuntuu: haluaisin tunkea solisluiden tietämille, siis sinne sisäpuolelle, kourallisen jääpaloja ja juoda litran maustamatonta jogurttia perään. Tänä aamuna aamupäivänä joukon jatkoksi liityi huono/oksettava olo.

Herää kysymys, ovatko nämä niitä kuuluja raskauden ensioireita?!

Pitänee odottaa malttamattomana huomis-aamuun, ja heti herättyäni vilistää puuterihuoneeseen pissimään tikulle.

HUI! Mutta hyvällä tavalla

Tell me what you want, what you really, really want

Tänään on pyöriny päässä Spaissareiden Wannabe, kun lukasin uutisen niiden uudesta ”paluusta”. Ja tuntuu siltä, että en pääse oikein selville siitä mitä ihmiset todella haluaa ja tahtoo ja se risoo.

Olen tähän asti kuvitellut, että jos joku kaveri plussaa ennen mua, osaan suhtautua asiaan vain ja ainoastaan positiivisesti ja iloisesti. Mutta, mutta… ei se olekaan niin. Vaikka kuinka haluaisin olla vain positiivinen ja kannustava, tuntuu silti hankalalta ja epäreilulta se, että se plussa tulee jollekkin, joka ei ole sitä suunnitellut ja yrittänyt…
Vaikkei meilläkään ole vielä varsinainen yrittäminen alkanut, eikä sataprosenttista varmuutta ole siitä, että meillä plussa joudutaan odotteleen pidempään ja turvautuun apukeinoihin, tuntuu niin väärältä se, että joku muu lähipiirissä saa plussan vahingossa.

Toinen asia mikä on risonu viime päivinä on se, että Mies on niin hiljaa tästä vauva-hommasta. Jutellaanhan me esimerkiksi nimistä ja kasvatusmetodeista ynnä muusta, muttei siitä varsinaisesta yrittämisestä ja siitä koska se päästään aloittamaan. Olen kyllä sanonut että toiveeni on että Heinäkuussa aloitettais yrittäminen, että Mies saa alkukesän aikaa ajatella asian halki poikki ja pinoon ilman että mä tuon asiaa esille ja ”hoputan”, että Mies saa rauhassa sulatella tietoa siitä että yrittäminen on aloitettava nyt ja viimeistään kohta. Mutta odottamattoman ”lyhyt” (kp67) kierto pisti mut ajattelemaan, että mitä jos heinäkuussa aloittaminen tarkoittaakin sitä, että yrittäminen alkaa tässä kierrossa jo ensi viikolla (tänään kp7)? Kai sitä on vaan pakko ottaa asia tänään puheeksi ja sanoa, että en jaksa enää odottaa.

Mitäs jos?

Aloitin tänään Eve Hietamiehen Yösyötön lukemisen. Olin aluksi ihan innoissani kirjasta, jee, vihdoinkin jotain vauva-aikaa käsittelevää kaunokirjallisuutta, mutta lukiessa iski ahdistus. Mitä jos mäkin romahdan niin kuin päähenkilön vaimo, Pia? Mitä jos en kestäkään sitä valtavaa vastuuta ja elämänmuutosta?
Mietityttäisikö/ahdistaisiko aihe, jollei itsellä olisi toistuvaa masennusta ja paniikkihäiriötä, tiedä häntä. Mutta uskon ja toivon, että tulen selviytymään suuristakin elämänmuutoksista, olenhan osannut hakea apua ongelmiini aikaisemminkin ajoissa ja, toisin kuin kirjan perheellä, meillä on hyvä turvaverkko; lähellä asuvat vanhemmat sekä aivan ihanat ystävät.

Jaa mää vai?

Niin, mää.
Emt, tämmönen perusjamppa kai. Toisen polven tamperelainen, -89 syntynyt tyttölapsi. Ylioppilas ja Matkailupalvelujen tuottaja.
Tytär, sisko, avopuoliso ja ystävä.
Toivottavasti joskus myös äiti myös ihmislapselle, nykyisen kissanpimpulan lisäksi.

Kuka osaa oikeasti kertoa itsestään silloin kun kysytään ”kuka olet”?
Ystävät tietää kuka minä olen, perhe tietää sen, puoliso tietää sen, itsekin sen tiedän jossain määrin. Mutta kuka osaa pukea kaiken vuosien mittaan oppimansa sanoiksi? Varsinkin kun ihminen on jatkuva, ei koskaan valmis projekti.

Toivottavasti käsitys siitä kuka ja mikä olen kehittyy ja selvenee tekstien lisääntyessä sekä lukijoille että itselleni.
Sikäli kun näitä räpellyksiä kukaan lukee :)

Kuiskitaan, kuiskitaan

Jaah, että uutta blogia, vai?
No joo, se olis tarkotus, saa nyt nähdä miten onnistuu…

Blogin tarkoitus on pääasiallisesti toimia ajatusteni tuulettajana ja jäsentelijänä. Aihe on lähellä sydäntäni, tai oikeastaan viime kuukausien aikana se on ollut kaikkien ajatusteni ja toimintojeni keskuksena ja valintojani ohjaavana majakkana; nimittäin kaipuu omaan lapseen. Siis se raastava tunne omasta vaillinaisuudesta, siitä että ei ole kokonainen ihminen, ja se joka tekee eheäksi ja valmiiksi on jotain sellaista mitä ei välttämättä tule koskaan saamaan.
Joten, lapsia, raskautta ja raskaaksi tulemisen yrittämistä tulen kirjoituksissani, mikä jotten kuvissakin, käsittelemään.
Eli tämä olkoon valitsemani media ja foorumi niille tunteille ja pohdinnoille jotka vellovat sisälläni edestakaisin. Nimenomaan sisälläni, eikä vain päässäni tai sydämessäni, vaan kaikessa siinä mikä on minua, ja enemmässäkin.