Aikataulullinen edistys

Minulle tyypilliseen tapaan alkaa näyttää siltä, ettei kolmen pävän saikku riitä. Taaskaan. Lämpöä en ole jaksanut mittailla eilen enkä tänään, mutta pienetkin lämmön muutokset tuntuvat kyllä aika väsyttävällä tavalla. Joulukuussa alkanut räkäisyys taukosi ensimmäisiksi tautipäiviksi vain palatakseen eilisiltana moninkertaisesti kamalampana. Tyypillinen korvasärkykin alkoi viime yönä ja piti unen loitolla useamman tunnin ajan.
Tyypillistä minua olla kipeänä a)vapaapäivinä ja b)kun olisi valmistujaiset, syntymäpäivät tjms!


Olen nyt tasan viikon ajan testannut ovista, tuloksena vain tyylipuhtaita negoja. Kunnes sitten tänään! Testiliuskan toinen pää uiskeneteli edelleen siellä missä sen kuuluu uiskennella ja minä laskin sekunteja.
Kahdenkymmenen sekunnin tienoilla testiviiva vahvistui yhtä tummaksi kontrolliviivan kanssa! Ensin olin innoissani, vihdoinkin ovisplussa! Mutta sitten. Ei, ei vielä! Mä en ole valmis vielä! Sitten se olikin jo kadonnut, hyvissä ajoin ennen uittoajan loppumista. Ei edes pienenpientä viivanpaikkaa, roskishaamua en edes uskalla mennä tonkimaan.
Mutta mitä ihmettä oikein pelästyin? Eihän se ovisplussa mitään tarkoita! Sehän voi olla PCOS:lle ilmeisen tyypillinen väärä positiivinen, ja follikkeli voi hormonihuipusta huolimatta jäädä puhkeamatta. Ja eihän me olla vielä(kään, v*ttu) yrittämässä kaiken maailman plussiata huolimatta.

Yrittämisestä puheen ollen, yrityksen aloittamisen "ajankohta" on vihdoin saatu sovittua molempia  tyydyttävällä tavalla. No, vähintään siedettävällä...

Yritys alkaa -15kg päästä!
Ehtona tosin on, että niiden viidentoista kilon pitää olla läskiä. Siitä luulisi olevan helppoa pitää kiinni, tästä jos saa lihasmassan vähenemään niin on kyllä ihmeteltävä.

Kun vihdoin sain Miehen puhumaan järkevästi ja rauhallisesti koko lapsi-asiasta, vaikuttaa siltä, että ainut asia joka hänen mielestään enään on esteenä on painostani johtuvat raskausenaikaiset terveysriskit. Sekä äidin että lapsen.

Vaikka Mies aivan oikeassa onkin, niin ihmetyttää että mistäköhän se on käsityksensä terveysriskeistä saanut. Kun kysyttäessä myönsi, ettei ole vieläkään perehtyny siihen mikä PCOS on ja miten se vaikuttaa raskaaksi tulemiseen sekä raskaana pysymiseen ja olemiseen.
Lupasi sitten lukea kaiken luotettavan tiedon mitä luettavaksi osoitan.

Mutta ihan mahtavaa, -15kg! Tottahan toki tarkotus on jatkaa painonpudotusta vielä tuosta eteenpäinkin, mutta yritys alkaa tämän rajan rikkouduttua.
Töitä on tämän jälkeen enään kolme viikkoa jäljellä minkä jälkeen pääsenkin kunnolla paneutumaan laihisurakkaan. Tällä hetkellä kun suurin osa päivän aterioista on työtoverien valmistamia, ja niistähän ei rasvaa ja sokeria uuvu! Eikä sekä fyysisesti että henkisesti raskaan työpäivän jälkeen oikein jaksa lähteä salille ja jos jaksaakin, niin painot  monta kymmentä kiloa pienemmän ikuin vapaapäivien aamuina. 

Pian alkaa siis täydellinen kuntoremontti!

Käsityö- ja ostosterapiaa

Se alkoi vajaa vuosi sitten.
Lähdin lapsuudenystävieni kanssa viettämään pitkää viikonloppua Lontooseen. Suunnitelmissa oli yleistä hengailua ja kauppojen kiertelemistä, ei siis mitään ihmeellistä. Rentoutumista.
Toisena tai kolmantena reissupäivänä suuntasimme nokat kohti Oxford Streetin Primarkia.
Kenkäosastolla rakastuin.
Ihanat pienet, valkoiset tennarit. Ja hintaakin päätähuimaava punta!
Samalta reissulta mukaan tarttui myös ihana sadan kappaleen paketti Beatrix Potterin Petteri Kani postikortteja, kuin luotuja lastenhuoneen tauluiksi!

Tulee olemaan kamalan vaikeaa päättää mitkä kuvat kehystäisin
Kuva täältä

Sittemmin lapsi-tavaroille pyhitetty pahvilaatikko on täyttynyt vaatteilla, unipussilla, Lamazen nilkka- ja rannehelistimillä ynnä muulla enemmän tai vähemmän tarpeellisella.
Tietenkään unohtamatta itse neulottuja villapaitoja, peittoja, tossuja ja muuta mukavaa!

Tähänastisista ostoksista olen ehdottomasti tyytyväisin viime viikonloppuna löytämääni Tiger Storen pahviseen sirkus-salkkuun, johon rakastuin jo aiemmin keväällä kun Sascia esitteli samaisessa liikkeessätekemiään löytöjä.

Tämän ihanuuden ostin vaalenasinisenä
kuva täältä 

Yksinkö mä lasta toivon?

Eilen otin taas Miehen kanssa puheeksi sen, kun olin aiemmin esittänyt toiveen siitä että jätettäisiin kaikki ehkäisy pois ja alettaisiin aktiivinen yritys heinäkuun aikana.

Seuraava pätkä on osastoa TMI (too much intformation), varoituksen sanasena.

No, eipä siinä mitään, ruvettiin sitten miettimään mun ruokavaliolla ja liikunnalla mahdollisuuksien lisäämistä ja käytiin kävelyllä testaamassa kalorikulutusta. MUTTA (miks pitää aina olla mutta…) illalla kun oltiin pupuilemassa, Mies otti kuitenkin kumin käyttöön. Siinä meni halut multa ja jotain sen Miehenkin päässä tapahtui, kun ei homma enää luonnistunutkaan.
Siinä sitten kukin vetäytyi tahoilleen, eikä loppuyönä vaihdettu sanaakaan. Mies yritti vähän silitellä käsivarttani, mutta ei kuitenkaan ottanut kunnolla kontaktia. Tietää kyllä ihan varmasti mistä kiikasti (tai no, onhan siltä ennenkin jäänyt tajuamatta..).

Sen tiedän kyllä, ettei Miehellä ole minkään valtakunnan vauvakuumetta ja mieluiten hän aloittaisi yrittämisen vasta ensi vuonna. Mutta kun yrittämisen aloituksesta on sovittu, että nyt aletaan, koska hyvin todennäköisesti raskautuminen ei tule olemaan mulle helppoa. Tästä on tähän mennessä (muistaakseni) kolme lääkäriä sanonut että mun kiertoni (mitä hyvänsä väliltä 30 pv – ½ vuotta) perusteella raskautuminen tulee olemaan hankalaa ja yrittäminen kannattaa aloittaa heti. Olen kuitenkin malttanut antaa Miehelle useamman kuukauden aikaa totutella ajatukseen (aktiivisesta) yrittämisestä, eikä mielestäni ole liikaa pyydetty että kumit lentää nyt romukoppaan.
Ja kyllähän Mieskin lapsia haluaa, mutta mieluiten vasta kohta eikä nyt.

Torstaina kipitän lääkäriin hakemaan lähetettä kunnalliselle gynelle, jotta kiertoni taustalla olevan ongelman selvittäminen saataisiin käyntiin, ja saataisiin kaikki tarpeellinen apu onnistunen raskauden aikaansaamiseksi heti eikä vasta myöhemmin. Kun kerran tiedetään että prosentuaalisesti näillä kierronpituuksilla on hyvin hankalaa tulla raskaaksi, eikä ovistakaan ole bongattu kertaakaan tässä viiden tikuttamiskuukauden aikana (nyt on tosin jo vajaan viikon näkyny joka päivä pienoinen haamu tikuissa).

Eipä auta muu, kuin odottaa Miestä töistä kotiin ja koittaa taas puhua asiasta (miksei Mies osaa itse kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan, vaan ne on pakko aina vaivalla kaivaa esille, että saisin jonkun selon siitä mitä oikein tapahtuu?)

Ei vara venettä kaada

Tulevaan lapseen ja raskauteen valmistaudun monin tavoin.
Syön Minisun Mamaa, koitan saada Miehenkin napsimaan ainakin foolihappoa, E-vitamiinia ja sinkkiä, katselen sillä silmällä äitiysvaate-aleja.

Muutaman pienelle ihmiselle menevän vaatekappaleenkin olen ostanut, mutta ennen kaikkea olen ruvennut haalimaan kasaan sellaisia kirjoja joista itse pidin lapsena (ja mitä ei lapsuudenkotini, tulevan mummulan, kätköistä löydy), kunten Elsa Beskow’ta, Tiheikön väkeä ja Beatrix Potteria.

Ihanaista Elsa Beskow'ta
Kuva täältä

Isäni on jo rakentanut kehdon ja samaan settiin jakkaran. Näiden kanssa yhteensopivat hoitopöytä, kapioarkku ja päästäjatkettava sänky on suunnitteilla, vaikkei sängylle olekaan tarvetta vielä muutamaan vuoteen. Saatikan sitten kapioarkulle! Minulla ja veljelläni ollut pinnis on vintillä odottamassa seuraavaa nukkujaa, tosin luulenpa että pappa saa hioa kulahtaneen vaaleansinisen maalin pinnasta pois...

Ja niin, se testi muutama päivä sitten. Negatiivinenhan se oli. Olin tainnu tässä innostuksissani kehitellä pienoisen valeraskauden, ken tietää. No, uutta matoa koukkuun vaan.

Onko joku muukin huomannut yhtäkkiä haalivansa kaikenmaailman tavaraa, ajatellen seuraavaa (vielä saapumatonta) polvea?