Jänniä aikoja

Ensimmäisestä Clomifen-kuurista on jo neljä viidestä päivästä napsittuna, eikä sivuoireita ole vielä muita kuin eilinen yöhikoilu. Olen koko illan lukenut käyttökokemuksia clomeista, enkä oikein tiedä kumpaa pidän todennäköisempänä, ensimmäisellä kerralla tärppäämistä vai pistoksiin siirtymistä. Onhan siinä välissäkin toki vaihtoehtoja, plussa voi tulla myöhemmästäkin clomi-kierrosta mutten osaa edes ajatella sitä mahdollisuutta. Ymmärsin kuitenkin lääkärin puheista että 2-3 kertaa kokeillaan Clomifen+Pregnyl-yhdistelmää ja sitten siirrytään kokonaan pistoksiin.
Jännittää kovasti paljon, kihelmöi ihanasti!

Huominen blogitapaaminen nro2 jännittää myös, sekin vain positiivisesti. Odotan ilolla ja innolla iltapäivää <3

Blogitapaaminen

Viimeöistä kuumetta uhmaten (yleensä toki sairastan suosiolla kotona ja kaikessa hiljaisuudessa, mutta tätä ei vaan voinut jättää väliin) tarvoin tänään vähän ennen puoltapäivää bussipysäkille ja läksin kohti Simpukan toimistoa ja hartaasti odotettua blogitapaamista.

Vaikka olinkin tapaamisen outo lintu (koska meillä ei ole vielä edes yrittäminen alkanut), tunsin silti olevani lapsettomien joukkoon hyväksytty. Tai no niin, eihän kukaan nimenomaan hakeudu lapsettomaksi...

Tapaamisesta sai paljon kaivattua vertaistukea ja ymmärrystä tähän prosessiin jossa niin helposti tuntuu jäävänsä yksin.

Enköhän kirjoittele tästä aiheestan vielä tarkemminkin, mutta nyt on kyllä pakko rauhoittua sairastamaan.

Kiitos, kumarrus ja anteeksipyyntö teille kaikille jotka jaksoitte iltapäivän tunnit kuunnella rykimistäni!

Into

Viimeisten kuukausien (6kk!) aikana minusta on kuoritunut paitsi innokas blogien lukija, myös kirjoittaja! Vaikka olen pienen ikäni nauttinut kirjoittamisesta (tosin proosa ja lyriikka tippuivat ohjelmistosta heti kun pääsin peruskoulusta, enkä niiden kirjoittamisesta ole koskaan pitänyt), en koskaan aikaisemmin kuvitellutkaan kirjoittavani mitään täysin vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestani!

Paitsi kirjoittamisen ilon, on blogin pitäminen tuonut elämääni myös aivan uudenlaista vertaistukea. Vertaistukea, joka tähänastisen elämäni vaikeimman (kyllä, masennusta ja paniikkihäiriötäkin vaikeamman) ja tärkeimman asian käsittelemisessä ja läpikäynnissä on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi. Huomaan alkaneeni mieltämään itseni ("itseni", en "meitä") lapsettomaksi, vaikkei mikään olekaan vielä varmaa.

Lähiviikoina vertaistuki on muuttumassa digitaalisesta analogiseen, kun lapsettomuuden yhdistämät bloggaajat kohtaavat kasvotusten Napin ideoimassa blogitapaamisessa. Päivämäärä ja paikka on sovittu, ohjelmaakin on.
Tänään aamulla kuikuilin tapaamispaikkaamme bussin ikkunasta.

Jännittä.
Innostuttaa.
Hykerryttää.

Kehräisin, jos osaisin.

(Myös simppatulosten pitäisi saapua lähiviikkoina!)

p.s. Olen myös innokas käsityöimmeinen, ja näistäkin hommista on tulossa blogi.

STAY TUNED!