Uusi uljas elämä, viikko 2

Tänään kävin entisessä  (voih, onpa outoa sanoa että "entisessä") harjoittelupaikassa tuuraamassa muutaman tunnin ajan, lähinnä siis laittamassa lapset nukkumaan ja lukemassa satuja. Oli ihanaa, ja olen lupautunut tulemaan apuun aina kun vain pääsen.

Yllättävä työkeikka tarkoittaa myös sitä, etten tänään noudattanut viikko-ohjelmaa, vaan kuntoilu siirtyy huomiselle, mikä oikeastaan sopiikin ihan hyvin vapun aiheuttamien salin aukioloaikojen muutosten vuoksi.

Metformiini-annos on tuplattu tänään, ja myös lääkkeen aiheuttama huono olo on voimistunut. Nähtäväksi jää, voimistuvatko muutkin haittavaikutukset viikon kuluessa. Haittavaikutuksia on tuntunut jonkin verran, tosin ei ollenkaan niin paljon kuin olin odottanut. Tosin en osaa ollenkaan sanoa johtuvatko vaivat metformiinista, koska samoja ikävyyksiä olen kärsinyt muutekin kuukautisten aikana. No, päivän parin päästähän se selviää.

Painoakin on ollut ihan turha tsekkailla viikonlopun aikana, menkat kun on tuoneet tullessaan ennennäkemättömän kamalan turvotuksen. Hyvä kun paitoihini mahdun...

Mielen raukeus ja kropan kireys

Heräsin tänään verkkaisesti, mieli levänneenä. Mutta se kroppa! Olo oli hyvin tutulla tavalla epämukavan kireä jännittynyt. Uskalsin hiukan arvaillakin mistä voisi olla kysymys, onhan näitä aamuja kertynyt reilun kymmenen vuoden aikana joitakin kymmeniä. Kuulostaapa vähältä, mutta niin se taitaa olla. Ei päästä lähellekään sitä "keskiverto" lukua.

Menkat! Jippii ja perkele!

Paljon aikaisemmin kuin olin odottanut, vain neljä päivää metformiinin aloittamisesta ja annos vielä neljäsosa ylläpitoannoksesta! Kierron pituudeksi tuli siis 46 päivää. Lyhyin kierto sitten pillereiden lopetuksen!

Tilasin ovistestejä. Mukaan saattoi eksyä muutama raskaustestikin...

Nyt se kuukuppi on tietysti hukassa... Miten se pysyi tallella vuoden kun sille ei ollut tarvetta mutta heti ensimmäisen käyttökierron jälkeen löytyi vain tyhjä säilytyspussi?

Ihme ja kumma

Oonkohan minäkin saanut aivotärähdyksen Puutalobabyn Kristaliinan tapaan? Sen verran kummia täällä tapahtuu!

Eilen lähdin heti aamulla työkkäriin, siitä kuntosalille ja vielä siivosin kylpyhuoneen ja pesin kaksi koneellista pyykiä. Sama maailmanlopun meininkin on jatkunut tänään, kun olen tiskannut, avannut viemärit ja samalla häätänyt kalman hajun keittiöstä.

Mitäköhän hullua sitä huomenna keksisi, kun vuorossa on taas treenipäivä? 

Boobies

Tosiaan, unohdin eilen mainita tällä viikolla ilmenneestä uuden uutukaisesta vaivasta;
tissit on saakelin kipeet! Varsinkin nännit on niin kosketusherkät että kun iltaisin riisun liivit tekisi mieli vähän huutaa ja potkasta jotakin.
Mulle ihan uus ja outo ilmiö, vaikkakin olen tietysti lukenut monestakin paikkaa rintojen kipeytymisestä tietyssä kierron vaiheessa, oviksen aikoihin ja alkuraskaudessa. Onhan toki minullakin rinnat toisinaan kipeytyneet kierron loppuvaiheilla, mutta että näin kovasti! 
han kamalaa tämmönen, kun nännit on kipeiden lisäksi myös turvoksissa ja punaiset 24/7...

Uusi uljas elämä

Maanantaina alkaa siis uusi päiväjärjestys. Aion joka toisena päivänä käydä salilla ja jumppailemassa sekä keskittyä työnhakuun ja koulutusasioiden selvittelyyn ja joka toisena laittaa asuntoa myyntikuntoon. Eli siivota niin maan prkleesti ja roudata tavaraa kirpputoreille. Tähänhän voisi joku sanoa, että ei se siivoaminen ja laittaminen ole yksin minun velvollisuuteni, muttakun en vaan saa yhtään mitään aikaseksi miehen osallistuessa ja ollessa kotona. Koska se kysyy koko ajan saako jotain siirtää, heittää pois tai viedä kellariin. Ja koska olen sanalla sanoen vähän erikoinen joidenkin asioiden "julkisesti" tekemisen suhteen. Esim. asioiden hoitaminen puhelimitse.

Maanantaina alan myös syömään metformiinia. Saa nähdä kuinka käy, toivottavasti siitä on apua ainakin laihduttamisessa.

Samaan päivään pitäisi myös mahduttaa työkkärikäynti. Sinne pitänee lähteä heti aamusta, iltapäiväruuhkassa jonottaminen kun kestää aina niin saakelin kauan.

Lopun haikeus

Oi ja voi, nyt on työt loppu. Miten ihmeessä maltan pysyä poissa sieltä, ihanien ihmisten, niin lapsien kuin aikuistenkin, luota?

Sain läksiäislahjoja, sekä eilen että tänään. Suklaata, karkkia, lankoja, kaulakoru. Ja paljon, paljon haleja. 

Tänään on onnellinen fiilis, ehkä itkeskelen huomenna.

Tulee ikävä <3

oih...

Viimeinen työviikko hyvässä vauhdissa, yhdelle lapselle heipat jo sanottuna ja halit halittuna.
Omat fiilikset ovat hiukan ristiriitaisia; en millään malttaisi lopettaa ihanaa työtä ihanien lapsien ja työkavereiden kanssa mutta toisaalta odotan jo pienelle levolle pääsyä. Vaikkei suunnitelmissa mitään rötväilyä olekaan, vaan ahkeraa kuntosalireeniä ja huushollin perusteellista raivaamista.

Ulkohousujen sivusauma ratkesi eilen. Vastaava sauma toisesta puntista ratkesi tuossa noin kuukausi sitten ja seuraavan viikon olinkin kipeänä. Mitäköhän sitten ensi viikolla?


P.s. Ei, ei se toimi vieläkään...

Joko se toimii?

Eilisestä saakka olen kärsinyt oireista jotka entisessä elämässä ,siis pillereitä syödessä, enteilivät menkkoja. Olemus on vallan turpea, selkää särkee, on vatsavaivoja ja tekee hirveästi mieli suklaata. No okei, melkein mitä hyvänsä makeeta, mutta ensisijaisesti suklaata. Sellaista, jossa olisi suussasulavan pehmeän ja täyteläisen makuista täytettä.

Kp31, normaalin rajoilla mennään. En silti jaksa uskoa siihen että menkat alkaisivat itsestään, uskon että aikaisintaan metujen alettua alkaa tapahtumaan. Tikuttelin ovista reilun viikon ajan noin kp11:sta alkaen, enkä mitään bongannut. Tai siis olihan jonain päivänä sellainen tooodella vaalea viivanpaikka näkyvissä, mutta sitä on ihan turha kuvitella yhtään miksikään. Lopetin siis tikuttelun. Kesäkuulle on vielä päiväystä liuskoissa, voipi olla että lahjoitan ne pois...

Karvoihin katsomisesta

Vuoden vaihduttua lukioaikainen ystäväni ilmoitti raskaudestaan. Silloin tuntui todella pahalta, yksikään raskaus-uutinen ei ole ottanut yhtä koville kuin se. En poistanut häntä facebook-kavereistani, mutta sentään piilotin kaikki päivitykset ja uutiset ja lopetin blogin seuraamisen. Emme ole olleet aktiivisesti yhteydessä oikeastaan koskaan lukion päätyttyä, joten ajattelin ettei tässä mitään, mistä tässä nyt voisi ehkä ja kenties loukkaantua. Mutta ajatus kertomisesta jäi pinnan alle muhimaan.
Niinpä näpyttelin maanantaina viestin. Pelkäsin ja toivoin vastausta.

Useinhan sitä foorumeilta, kirjoista ja blogeista lukee neuvoja lapsettoman läheiselle ja muillekin "ei-lapsettomille", jotka kehottavat miettimään mitä sanoo ennen suunsa avaamista, sillä koskaan ei voi tietää onko joku tahattomasti lapseton ja kuinka häneen voi sattua jokin tahattomasti karkuun päästetty sammakko.
Mutta todella harvoin, jos koskaan, lapsetonta muistutetaan siitä että todennäköisesti hänen tuttava- tai lähipiiriinsä kuuluu myös joku muu tahattomasti lapseton. Sitä kuvittelee olevansa niin yksin, ettei kukaan ymmärrä. Että muut ovat lapsettomia omasta tahdostaan tai ne jotka jo ovat raskaana tai vanhempia ovat tulleet siunattuun tilaan suunnilleen sormia napsauttamalla.
Minuakin olisi saanut muistuttaa. Ehkä sillä tavalla välttyisi monelta huolelta ja kyyneleeltä.

Viestiini vastattiin lähes välittömästi. Pelonsekaisen jännityksen vallassa painoin viesti-ikkunaa.
Hämmennys.
Kahden vuoden yritys esikoisen jälkeen, toistuvia keskenmenoja, kateutta ja turhautumista.
Ymmärrystä!

Olin pelännyt jo ennestäänkin viilennen ystävyytemme puolesta, kauhulla odottanut mahdollista kutsua tuleviin ristiäisiin, mutta kohtasinkin myötätuntoa, vertaistukea ja rakkautta.

Uskon ystävyyteemme enemmän kuin koskaan.

kevyt paluu arkeen

Pääsiäinen oli ja meni, arki tuli takaisin. Näin puolukuntoisen näkökulmasta nelipäiväinen työviikko on vallan mukava paluu normaaliin päiväjärjestykseen, varsinkin kun siihen yhdistyy lapsien vähäinen paikallaolo. Tai siis olisihan se mukavaa nähdä kaikkia viikon tauon jälkeen, mutta mukavaa ettei tarvitse juosta perässä ja hötkyillä kun vilkkaimmat tapaukset eivät ole paikalla.
Vailla päivä olikin kovin rauhallinen, olin silti kamalan väsynyt. Jopa niin paljon että nukahdin päikkäriaikaan! No, kerta se on ensimmäinenkin... Ei vaan pysyny silmät auki, mutta onneksi torkkuminen on ihan sallittua.
Kotiin tultuanikin väsymys kalvoi, ja torkahdin vajaan kahden tunnin päikkäreille. Milläköhän sitä saa taas illalla unen päästä kiinni?

Otin  eilen yhteyttä aiemminkin mainittuun raskaana olevaan ystävään. Kyllä kannatti!
Tästä lisää lähipäivinä.