Uusi yritys

Kp1:hän se. Soitin polille varmistuakseni asiasta, mutta puhelimeen vastasikin joku sijaiselta vaikuttava hoitaja joka ei oikein ymmärtänyt asiaa. Sanoi että "päätä itse". No, päätin että eilinen on kp1., Oikea päätös, sillä vuoto on jatkunut tänään iiltapäivällä tuttuakin tutumpien kipujen saattelemana. Miksi sen kivun määrän pitää vaan lisääntyä menkkojen niukentuessa? En voi muuta kuin toivoa viime menkkoihin määrätyn ketoriinin pian auttavan, ei juurikaan huvittaisi mennä linja-autoon istumaan pariksi tunniksi näiden särkyjen kanssa.

Mieli kevyenä seuraavaan kiertoon. Yllätin itseni sillä, miten helposti pääsin yli pettymyksestä. Oletan, että tieto (liian) ohuesta limakalvosta ja sen myötä huvenneesta onnistumisen mahdollisuudesta tässä kierrossa esti odottamasta liikoja. Oikeastaan odotin juuri tätä. Vain lyhyeksi (10 pv) jäänyt luteaalivaihe on jäänyt kiusaamaan. Pitäisiköhän tuolle mahdollisesti tehdä jotain tässä kierrossa, avittaa keltarauhasta jotenkin? No, kysyn lääkäriltä sitten ensi perjantaina seurantaultrassa, joka tällä kertaa osuu kiertopäivälle 9, halutun kympin sijaan.

Suunnteilma on nyt se, että huomenna aloitan clomit (kp3-7) ja niiden jälkeen pistän kahtena päivänä (kp8-9) Gonal-F:ää, ja todennäköisesti hyvin pian gonalin jälkeen pistän Femarin. 

No, ainakin viikonlopusta tulee hauska. Oli menkat tai ei. Reilun tunnin päästä hyppään Onnibussiin ja matkaan Helsinkiin viettämään tyttöjenviikonloppua! Ohjelmassa ainakin Korkeasaari. Ja varmasti hyvää ruokaa ja parasta seuraa.

Helatorstain haaveita

Kävin aamupäivällä kyläilemässä Ensimmäisen luona. Ystäväni perheineen muutti vappuna takaisin lapsuutensa maisemiin, vartin kävelymatkan päähän meiltä!

En ollutkaan nähnyt näitä mahtavia tyyppejä sitten marraskuun, ja voi kun lapsonen oli kasvanut! Iso likka jo, kävelee tuettuna, höpöttelee omiaan ja sormiruokailee vallan taidokkasti!

Jotenkin sitä rohkeni antaa itsensä ajatella, että ensi kesänä meilläkin on jo tuollainen, puuhasteleva pikku napero.

Näin aamuyöstä unta, jossa olin viimeisilläni raskaana, itsekeni purkamassa vanhaa taloa tontilta jota nyt tavoittelemme. Kesken hommien alkoikin oikein syöksysynnytys, ja  vauva syntyi piharakennuksen edessä auton vieressä.

Huh, soisin unen muuten kuin syöksysynnytyksen osalta toteutuvan, olen niin innoissani tästä tontista! Parin-kolmen viikon päästä se selviää, ainakin tontin osalta!

Kun nyt vaan malttaisi odottaa...

Karvoihin katsomisesta

Vuoden vaihduttua lukioaikainen ystäväni ilmoitti raskaudestaan. Silloin tuntui todella pahalta, yksikään raskaus-uutinen ei ole ottanut yhtä koville kuin se. En poistanut häntä facebook-kavereistani, mutta sentään piilotin kaikki päivitykset ja uutiset ja lopetin blogin seuraamisen. Emme ole olleet aktiivisesti yhteydessä oikeastaan koskaan lukion päätyttyä, joten ajattelin ettei tässä mitään, mistä tässä nyt voisi ehkä ja kenties loukkaantua. Mutta ajatus kertomisesta jäi pinnan alle muhimaan.
Niinpä näpyttelin maanantaina viestin. Pelkäsin ja toivoin vastausta.

Useinhan sitä foorumeilta, kirjoista ja blogeista lukee neuvoja lapsettoman läheiselle ja muillekin "ei-lapsettomille", jotka kehottavat miettimään mitä sanoo ennen suunsa avaamista, sillä koskaan ei voi tietää onko joku tahattomasti lapseton ja kuinka häneen voi sattua jokin tahattomasti karkuun päästetty sammakko.
Mutta todella harvoin, jos koskaan, lapsetonta muistutetaan siitä että todennäköisesti hänen tuttava- tai lähipiiriinsä kuuluu myös joku muu tahattomasti lapseton. Sitä kuvittelee olevansa niin yksin, ettei kukaan ymmärrä. Että muut ovat lapsettomia omasta tahdostaan tai ne jotka jo ovat raskaana tai vanhempia ovat tulleet siunattuun tilaan suunnilleen sormia napsauttamalla.
Minuakin olisi saanut muistuttaa. Ehkä sillä tavalla välttyisi monelta huolelta ja kyyneleeltä.

Viestiini vastattiin lähes välittömästi. Pelonsekaisen jännityksen vallassa painoin viesti-ikkunaa.
Hämmennys.
Kahden vuoden yritys esikoisen jälkeen, toistuvia keskenmenoja, kateutta ja turhautumista.
Ymmärrystä!

Olin pelännyt jo ennestäänkin viilennen ystävyytemme puolesta, kauhulla odottanut mahdollista kutsua tuleviin ristiäisiin, mutta kohtasinkin myötätuntoa, vertaistukea ja rakkautta.

Uskon ystävyyteemme enemmän kuin koskaan.

Sinne meni

Tämä oli hyvä päivä.

Kunnes vilkaisin lukio-aikaisen minua kaksi viikkoa vanhemman kaverini blogia.

Raskaana. Taas. Kolmas lapsi.

Haluaisin itkeä, mutta kyyneleet eivät tule.

Ensimmäinen

Sain tänään tekstiviestin.
Ala-asteaikojen paras ystäväni ilmoitti tyttärensä syntymästä.
Tyttö on perheen ensimmäinen.
Hän tuntuu myös ystävä- ja kaveripiirini ensimmäiseltä, vaikkei sitä olekaan.

Ja kummallista kyllä, tyttö tuntuu myös jotenkin omalta.
Olen onnellinen tästä lapsesta!

Psykologiaa

Kuten niin monesti viime päivien aikana, muistin taas aikatauluni väärin.

Eihän se psykologi olekaan tänään, vaan vasta viikon päästä.

Mutta ei se mitään, tänään tapaan yhden parhaista ystävistäni; Pirkkalan lahja talousmaailmalle, minulle paras keittiöpsykologi.