Paitsi kirjoittamisen ilon, on blogin pitäminen tuonut elämääni myös aivan uudenlaista vertaistukea. Vertaistukea, joka tähänastisen elämäni vaikeimman (kyllä, masennusta ja paniikkihäiriötäkin vaikeamman) ja tärkeimman asian käsittelemisessä ja läpikäynnissä on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi. Huomaan alkaneeni mieltämään itseni ("itseni", en "meitä") lapsettomaksi, vaikkei mikään olekaan vielä varmaa.
Lähiviikoina vertaistuki on muuttumassa digitaalisesta analogiseen, kun lapsettomuuden yhdistämät bloggaajat kohtaavat kasvotusten Napin ideoimassa blogitapaamisessa. Päivämäärä ja paikka on sovittu, ohjelmaakin on.
Tänään aamulla kuikuilin tapaamispaikkaamme bussin ikkunasta.
Jännittä.
Innostuttaa.
Hykerryttää.
Kehräisin, jos osaisin.
Innostuttaa.
Hykerryttää.
Kehräisin, jos osaisin.
(Myös simppatulosten pitäisi saapua lähiviikkoina!)
p.s. Olen myös innokas käsityöimmeinen, ja näistäkin hommista on tulossa blogi.
STAY TUNED!
Vertaistuki on kyllä parasta ikinä. Vaikka sitä sanoo kirjoittavansa vain itseä varten. Mutta eihän kukaan kirjoittais kovin pitkään, jos satais pelkkää paskaa niskaan. Mielekästä siitä tekee se, että muut kuuntelee, on jotain mieltä, ottaa kantaa, haastaa omia (juuttuneita) mielipiteitä tuoreilla mielipiteitä. Kertoo omia kokemuksiaan. Muiden avulla sitä ajatusta jaksaa aina työstää eteenpäin ja ehkä jopa paremmaksi.
VastaaPoistaJa mä en oo koskaan tykänny kirjoittaa. Minnekkään muualle ku omaan höhlään blogiini:D mut jos nyt pitäis olla yhtäkkiä ilman.... Mitä mä tekisinkään???
Hieno teksti :) Ja jään innolla odottamaan myös sitä käsityöblogia ;)
VastaaPoista