Ei se ole raskasta sillä tavalla kuin sen kuvittelin etukäteen olevan; lasten kanssa oleminen itsessään ei ole korostanut sitä omaa kaipausta ja puutetta (luulen että tilanne olisi eri jos kyse olisi vastasyntyneistä ja aivan pienistä vauvoista, mene tiedä). Mutta sitten ne vanhemmat! Järjettömiä kasvatusmetodeja (tai oikeammin kasvatuksen puutetta), terveen järjen ja logiikan puutetta ajatellessa en voi olla ajattelematta kuinka paljon parempi vanhempi olisin!
Välillä erään pienen tytön surkeutta ja ajattelemattomia vanhempia seuraillessa tuntuu siltä että sydän särkyy. Se on työssä raskainta.
Mutta toisaalta, ne hetket kun tyttö hymyilee ja nauraa kihertää minulle iloa tuikkivin silmin, silloin sydän pakahtuu onnesta.
Ja toivosta.
Välillä erään pienen tytön surkeutta ja ajattelemattomia vanhempia seuraillessa tuntuu siltä että sydän särkyy. Se on työssä raskainta.
Mutta toisaalta, ne hetket kun tyttö hymyilee ja nauraa kihertää minulle iloa tuikkivin silmin, silloin sydän pakahtuu onnesta.
Ja toivosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti