maanantai 6. elokuuta 2012

Tapahtuu, muttei kuitenkaan


Tänään se sitten soitti. Ihana lääkäri-setä.
Otetaan lisää labroja, pitää nimittäin selvittää ja mahdollisesti hoitaa kilpirauhasen vajaatoimintaa; tsh huiteli yli viidessä kun se maaliskuussa oli 2,5.

Käski pistämään Miehen simppa-testiin Ava-klinikalle (miks tätä ei tehdä kunnallisesti?), sitä ennen on kuulemma nyt turha tehdä mitään.

Eli taas pitää odotella. No, onpahan ainakin aikaa aloittaa kunnonkohotus. Keskivartaloa pitäisi pienentää ja voimistuttaa ennen sitä toivottua elämänmullistavaa turpoamista. 
Voisinko vain lisääntyä mitoosin kautta, niin voisin vaan ahtaa naamaan pullaa ja todeta, että jälkikasvu tulee kunhan olen riittävän massiivinen?

Alkaa vaikuttamaan (juujuu, kielitoimiston mukaan väärin taivutettu, mutta ihan oikeaoppista hämäläisyyttä) siltä, että lisääntymisestä tulee niin kallis projekti jo ennen sukusolujen treffejä, että pitää unohtaa suunnitelmissa olleet pääkaupunkia kauemmas ulottuvat retket.

En yhtään tykkää tästä hitailusta, voisinko pikakelata positiiviseen raskaustestiin?

kuva täältä

1 kommentti:

  1. Meillä ainakin ihan normijuttu täällä päin Suomea että simpat tutkitaan yksityisellä. Niin tehtiin myös meidän kohdalla vaikka yleisellä puolen ollaan tutkimuksissa/hoidoissa.

    VastaaPoista