Yksi ammatti on jo opiskeltu, ja se antaa valmiudet monenlaiseen toimintaan alalla. Ongelma on se, että vaan yksi osa-alue kiinnostaa eikä sen sorttisia työpaikkoja ole tarjolla tässä kotinurkilla. Enkä aio vaihtaa lääniä sellaisten töiden takia joihin en tunne minkäänlaista kutsumusta vaikka todella mielenkiintoisia ovatkin.
 |
| Teemu Saarisen ja Pia Westerholmin Arvaa mikä musta tulee isona , WSOY 2011 |
Pariin otteeseen olen hakenut yliopistoon,
käsityönopettajaksi lukemaan, mutta ei kiinnosta enää. Tai siis käsitöitä teen
entistäkin innokkaammin, tulin vaan siihen lopputulokseen ettei siitä ole
minulle ammatiksi. Tarvitsen enemmän vaihtelua. Eivätkä akateemiset opinnotkaan
houkuta.
Kas kummaa, lastenhoito kiinnostaa. Siksipä aloitankin ensi maanantaina Ahjolan
lastenhoito kurssilla, joka mahdollistaa MLL:lle keikkatyön tekemisen. Samaisen
kurssin kävi aikoinaan oma äitini, ja kurssi ja MLL:n keikat johtivatkin siihen
että mamman ala ja työ löytyi lasten parista. Ehkä mulle käy samoin? Pohdittiin mamman kanssa, että tämähän voisi
olla hyvä pohja perhepäivähoitajan hommille, kun haluan kuitenkin jäädä kotiin
lasten kanssa pidemmäksi aikaa. Vähän lisäansiota omien lasten hoitamisen
lomassa.
Tällä haavaa terveydenhoito tuntuu mielenkiintoisimmalta alalta; työssä saa käyttää
sekä aivoja että käsiä, työajat vaihtelevat tehtävän mukaan kolmivuorotyöstä
säännöllisiin virastoaikoihin ja työ on yhteiskunnallisesti merkittävää. Palkka
ei tunnetusti ole kovin kummoinen, mutta silti, ehkäpä musta tulee joku päivä
neuvolan terkka.
No stress, kuka muka tietää mitä haluaa tehdä loppuikänsä alle kakskymppisenä? Ja vaikka luuliskin tietävänsä, uskon kyllä
että mieli muuttuu vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti