Tapahtumien keskipisteessä

Viimeiseen vuorokauteen on mahtunut draamaa ja tapahtumaa turhankin runsaasti.

Kaikki alkoi eilen illalla mitättömästä kysymyksestä joka johti kyynelten saattelemaan avautumiseen parisuhteesta ja lapsihaaveesta. No, long story short, yrittäminen alkaa nyt. -15kg tavoitteeseen on vielä matkaa vajaa neljä kiloa (kesäkuun alun jälkeen ei ole tapahtunut mitään, jämähdin), eikä laihduttaminen lopu tähän, mutta en jaksa enään odottaa.

Tämän päiväisellä polikäynnillä olin entistäkin tyytyväisempi siihen, että yritys alkaa tästä kierrosta, koska sain käskyn aloittaa clomifenien syöminen jo tänään, kun sattuu sopivasti olemaan kp3. Ensi viikon perjantaina seurantaultraan. Lääkäri oli todella yllättynyt ja mielissään painonpudotuksestani, tasan kymmenen kiloa ensimmäisestä polikäynnistä noin viisi kuukautta sitten.

Sairaalasta töihin palattuani menikin päivä mönkään, ensimmäinen negatiivinen kokemus tässä työssä. Toivottavasti pystyn unohtamaan kyseisen episodin pian, mutta itseni tuntien murehdin sitä vielä kuukausikaupalla silti tietäen etten ole syypää yhtään mihinkään. Pakkoko sitä on ihmisen olla näin herkkänahkainen?

Silti, päälimmäisenä tunteena on kihelmöivä jännitys. En vaan vielä oikein usko tätä todeksi; meillä alkaa vauvan yrittäminen!