Miksi sä itket?

Kuuntelin tänäänkin tapani mukaan radiota työmatkalla. (Oikeastaan molemmilla työmatkoilla.) Iltapäivisin radio on lähinnä täyden linja-auton melun vaimentamista hukuttamista varten, enkä silloin aktiivisesti kuuntele kuulokkeista soljuvaa ohjelmaa ja musiikkia.

Tänään jokin kuitenkin kiinnitti huomioni erittäin tehokkaasti; Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen. Tiedättehän, se ah-niin-herkkä slovari joka on omiaan yläaste-mentaliteetin angstailuun.

Biisissä kysytään pariinkin otteeseen "Miksi sä itket, kun naapurissa jonkun lapsi nauraa?

Nii-in, miksköhän?

Heräsipä sitä sitten ajatus: eikö "muu maailma" tule tänä poliittisen korrektiuden kulta-aikana uhranneeksi pienintäkään ajatusta tahattomasti lapsettomille ja heidän tunteilleen, vai onko minusta tullut yliherkkä ja ylianalysoiva kävelevä aikapommi? Pitkääkö kaikki ottaa vittuiluna?



Ja ei, en mennyt eilen vertaistukitapaamiseen. Sen sijaan söin ja nukuin 12 tunnin yöunet.

mietintämyssyn alla

Joulukuisesta blogitapaamisesta saakka olen ajatellut osallistuvani Simpukan Tampereen vertaistukiryhmän tammikuiseen tapaamiseen, mutta viime päivät olen epäröinyt.
Vaikka vertaistuki on kultaakin kalliimpaa, on viime päivinä tuntunut siltä, etten halua selittää tilannetta taas uudestaan. Pelottaa, ettei minua oteta vakavasti, sillä enhän ole "oikeasti lapseton". Enhän ole vielä yrittänytkään saada lasta. Vaikka jos se olisi minusta kiinni olisin ollut äiti jo vuosia.

Toinen päänvaivaa aiheuttanut asia on tuleva poliaika. Koska ja miten kertoa töissä? Ja kuinka paljon kertoisin? Mitä siellä polilla tapahtuu, onko käynti henkisesti niin rankka etten jaksakaan mennä iltapäiväksi töihin?

Polijuttuja on vielä reilu kuukausi aikaa miettiä, mutta vertaistapaamisen suhteen olen päätökseni tehnyt.
En ole vielä valmis. Ehkä sitten polin jälkeen maaliskuussa.

Kiireinen arkipäivä

Lomat on lusittu loppuun jo viime viikolla, mutta viime viikon 3 työpäivää olivat vielä melkein lomaa, kun osa lapsista oli yhä kotona tai reissussa.

Tänään on siis maanantai-väsymyksen lisäksi myös lomanjälkeistä väsymystä ilmassa. Asiaa ei suinkaan auta töissä kiihtynyt vaipparalli, kun ryhmään on tullut kaksi uutta vaippapeppua (tilanne vaipalliset/vaipattomat on aloittamiseni jälkeen heilahtanut 4/4:stä 7/2:een)! Heihei, levähdystauot!

Selkää särkee menkkamaisesti nyt toista päivää, mutta mitään muuta kierron loppuun viittaavaa ei näy eikä kuulu...

Tänään kp 201, ja jos ei nyt mitään ihmeellistä tapahdu, on polipäivänä kp 251!

Enteistä

Missä ovat entnaiset?

Treebeard. Kuva täältä.

No ehe-ehe. Ei vaan, siis niinkuin ennusmerkeistä ja semmosista.

Meinaan kun huomio on välillä kiinnittynyt siihen, miten jotkut eivät hanki kuumeillessaan vielä mitään raskauteen saatika sitten vauvoihin liittyviä välineitä ja tarvikkeita (edes niitä vastustamattoman pieniä bodyja), etteivät sillä tavalla tulisi kironneeksi koko raskauden yritystä.

No, kuten aiempien postausten perusteella voi päätellä, minähän en sellaisiin hölynpölyihin usko (tuppaan muutenkin olemaan sen sortin ihmisiä, jotka eivät usko mihinkään mistä ei voida esittää kovia todisteita)!

Kuitenkin, herää kysymys:

Ostin kuukupin kesällä, eikä kuukautisia ole sen koommin kuulunut, eli lörpäke odottaa edelleen paketissaan. Seuraako tästä se, että koska olen ostanut myös pienenpieniä vaatteita ja satukirjoja, jäävät nekin vain pölyttymään hyllyssä pääsemättä koskaan käyttöön?





P.s. postaus nro 100!

Postia

Kotiuduin töistä noin kymmenen minuuttia sitten.
"Jaa, tuli näköjään taas Vauva-lehti."
Ja mikä se siellä, lehden alla. Sinivalkoinen puolivirallisen näköinen kuori, kulmassa TAYS:n logo.
Kutsu PGH-polille!


Vastaaottoaika on vasta 26. helmikuuta, saa nähdä montako kertaa ehdin hajota jännityksestä tässä vajaan parin kuukauden aikana!
No, on ainakin aikaa täyttää esitietolomakkeet huolella. Ketä luulen huijaavani, viimeseen iltaan se kuitenkin jää?

Sinne meni

Tämä oli hyvä päivä.

Kunnes vilkaisin lukio-aikaisen minua kaksi viikkoa vanhemman kaverini blogia.

Raskaana. Taas. Kolmas lapsi.

Haluaisin itkeä, mutta kyyneleet eivät tule.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Niin se vuosiluku muuttui taas, mutta lupaan ja vannon että minä en aio muuttua. No, ehkä muutaman kilon voisi karistaa, mutta mitään mullistavaa elämänmuutosta en aio tehdä. Taaskaan.

Minusta ei tänäkään vuonna tule himoliikkujaa, siivousintoilijaa eikä varsinkaan kärsivällistä ja pitkäpinnaista ihmistä.

Sen sijaan lupaan tänäkin vuonna tulistua aivan yhtä nopeasti kuin ennenkin. Se lupaus on helppo pitää, etenkin kotona; Mies kun ei vieläkään ole oppinut mitä puhetapoja ja neuvomisia on parempi välttää tässä seurassa!

Tältä näytti vuoden vaihtuminen Tampereen Winterinmutkassa.

Hyvää uutta vuotta 2013 itse kullekin!