Temperamentti

Tällä viikolla MLL:n kurssilla käsiteltiin hyvin paljon temperamenttia. Aihe onkin jäänyt mietintämyssyn alle.
Varsinkin kun olen saattanut taas olla tulta ja tappuraa (tulikiveä unohtamatta).

Elämääni eniten vaikuttanut temperamenttini piirre (hallitsemaan oppimani ujouden rinnalla) on kykenemättömyys vastaanottaa (pyytämättömiä) neuvoja, ohjeita ja kommentteja.
Tästä viimeisimpänä esimerkkinä tämänpäiväinen auton pesu ja vahaus:

Saamani työttömyystuki on niin pieni, ettei sillä millään kata omia laskuja ja muita kuluja. En halua lainata/pyytää Mieheltä rahaa omia huvituksiani varten (ruokaostokset yms. onkin sitten asia erikseen), vaan mieluummin teen jonkun askareen joka ei millään tavalla vähennä omaa työkuormaani mutta helpottaa Miehen elämää, kuten pesen ja vahaan auton lonkerokahvirahoja vastaan.
Siispä, tänään oli taas ohjelmassa sitä iänikuista auton hinkkaamista. Vastoin normaalikäytäntöä, Mies päätti tulla mukaan autohalliin ja osallistua puunaukseen, koska onhan hommia mukavampi tehdä yhdessä (olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että perimmäinen syy osallistumiseen oli huoli auton maalipinnan selviytymisestä käsittelystäni naarmuitta).
Kaikki sujui hyvin.
Kunnes tuli aika levittää vaha. Työnjako seuraava: Mies levittää vahan ja minä kiillotan (toisenlainen työnjako olisi saattanut pelastaa tilanteen ja päivän).
Koska vahan pitää antaa kuivua hiukan ennen kiillotusta, muttei kuitenkaan niin kauaa, että se kovettuu, joutui Mies pitämään välillä taukoja jotta pysyn tahdissa mukana.
Ja taukohan tarkoittaa sitä, että on aikaa tarkkailla ja kommentoida.
Ensimmäiset kommentit päätin sivuuttaa kehottamalla Miestä antamaan minun tehdä asiat omalla tavallani (hittojako sillä on väliä kiillotanko pyörivällä vai eestaas-liikkeellä?) ja omassa järjestyksessäni (vasemmalta oikeelle tai ylhäältä alas, hälläväliä). Vasta toisella kertaa paloi käämi niin että viskasin kiillotusrätin auton katolle ja lähdin nostelemaan.

Muutama lonkero parhaassa seurassa oli kyllä ihan oikea päätös tähän väliin.

Viilenneltyäni tulisia tunteitani (ja kielenkantoja) muutaman tunnin ajan palasin kotiin, ja päätin pystyväni keskustelemaan asiasta viileän asiallisesti.
En pystynyt.

Mutta voiko muuta odottaakaan kun vastapuolen kommentti toteamukseeni siitä ettei eri tapa ole yhtä kuin huono tapa on ”mutta mitä jos sun tapa on huono?”

Helvetin juntti.
Miten joku voi olla noin kovapäinen
ja mitään kommentteja omasta taipumattomuudestani ja joustamattomuudestani ei tulla sietämään…

                                                    

P.s. Täsmälleen sama riita käytiin kesäkuussa polkupyöräni keväthuollon yhteydessä. Koska Miehellä oli aikaa istua mattotelineellä kommentoimassa. Ja koska pumppasin ilmaa renkaisiin ”väärin”