Karikkoisille vesille

Ruokavalio on tökkinyt todella pahasti tällä viikolla. Maanantai-iltana reenin jälkeen oli niin paha olo, etten voinut edes seisoa. Tiistaina en saanut alas muuta kuin kaksi (vai kolme, en muista enään) palaa Realia, eilenkin meni iltaan asti ennen kuin pystyin syömään lämpimän ruoan. Tänään en edes muistanut aamupalaa, ja lounaskin meni vähän myöhäiseksi.
Ja söin tänään jätskin (mutta hei, ainakin mahduin eilen h&m:llä L-kokoiseen mekkoon!).
Ajatus rahkasta ei enään ällötä, haenpa siis huomenna äidin pakastimesta muutaman pussin mansikoita. Ja sen öljyn.

Huomenna pitäisi aloittaa kymmenen päivän Primolut Nor -kuuri, ja se hermostuttaa kovasti. Olin viimeksi niin turvonnut ja kipeä ettei mistään tullut mitään, enkä ainakaan sillä kertaa saanut apua Miranaxista enkä Ketessestä. Pahoin pelkään, että primot ja uusi työ stressaavat niin kovin että houkutus turvautua karkkipussiin kasvaa liian suureksi.

Olen mielessäni tehnyt listaa siitä, mitä kaikkea haluan syödä kun dieetti on ohi. Ainakin raparperisima ja -piirakka ovat päässet listan kärkipäähän, samoin Aarrearkkupussi. Pitää kyllä tehdä joku säännästely-järjestely, etten vedä napaani niin täyteen herkkuja että kaikki työ menee hukkaan. 

80-lukua

Viime perjantaina katsastin pitkästä aikaa Nekalan kierrätyskeskuksen annin, ja löysinkin Suuren Käsityökerhon vuosikerrat 1980-84 hintaan 1e/kpl. Pakkohan ne oli sieltä kotiin kantaa!

Lehdistä on löytynyt vaikka mitä, jotkut ohjeet ja mallit niin 80-lukulaisia kun olla voi ja jotkut herkkiä, ajattomia aarteita.
Tässä mainosten parhaita paloja:

Miten sen vaahdon saa pois? Pitääkö sen antaa valua itsestään veks ?

Mikä mielikuva, ihomatoja. Yäk.

Huh, onneksi nykyiset testin on vähän nopeempia.

Nami. Kaikkea sitä pitääkin katsella just sillon kun namit on nounou-listalla

Muissa huomionarvoisissa mainoksissa mm. Matti ja Teppo mainostivat Stockmannin käsityöpäiviä ja Novita uusia lankoja, todistettiin Salvekvickin pysyvän kiinni myös veden alla ja lahjottiin naisia suklaarusinoilla.

Ei mitään uutta

Takana harvinaisen tapahtumaköyhä viikko. Kävin ryhmiksessä moikkaamassa typpejä ja viikonlopun vietin vanhempieni luona. Oli kamala ikävä Miestä, ja tälle päivälle osunut kotiinpaluu oli vallan tunteikas. Saattoipi olla ensimmäinen kerta kun Mies halasi niin pitkään ja kovasti muussa kuin lohdutustarkoituksessa. Ikävä taisi olla molemminpuolista.

Alkaneella viikolla ohjelmassa ainakin työkkärin ja kelan kanssa tappelemista, lisää siivousta sekä dieetin kanssa tuskailua. Mitta on täynnä erityisesti rahkaa, sipulia ja oliiviöljyä (löysin viikonloppuna voilta maistuvan rypsiöljyn, mutta unohdin sen tietysti vanhempieni jääkaappin). Ja vihreitä vihanneksia. Oi, kun saisi punaista paprika! Ja tomaattia!

Laskeskelin tänään vähän paino- ja rasvaprosenttimuutoksia, ja tulin siihen lopputulokseen, että -15kg -sopimuksen solmimisen jälkeen paino on pudonnut 11kg ja rasvaprosentti 5%. Eli läskiä on lähtenyt reilu 8kg! Ohhoh! Keskiviikkona tajusin kuinka paljon sitä painoa on oikeast pudonnut kun sylissä rötkötti neuvolassa yksitoistakiloiseksi todettu pikkulikka. Hurjaa!

Tapahtumaköyhä viikko

Mies lähti maanantaina isänsä kanssa mökille Kuopion kupeeseen.

Minun piti olla ahkera ja siivota koko huusholli, mutta enpä ole saanut aikaiseksi koko asunnon raivaamista. Jotain kuitenkin, keittiö, eteistä ja vähän olohuonetta. Mutta kun ei ole paikkaa mihin laittaa kaiken tämän tavaran!

Kunhan saan tiskit tiskattua lähden viikonlopuksi äidin ja isän ruokittavaksi. Kissan kanssa, luonnollisesti.

Katse tulevaan

Soittelin aamulla polille, ja sairaanhoitaja laittoi soittoajan lääkärille. No, lekuri soitti tässä iltapäivällä ja suunniteltiin hiukan jatkoa.

Nyt odotellaan kp 36:ta, sitten raskaustestin (just joo...) jälkeen 10 päivää primolutia. Samaa rytmiä jatketaan elokuulle saakka ellei raskaus ala kesän aikana, ja sitten aloitetaan clomit. Jos raskaus saattaisi alkaa kesällä, jatkan clomeja ainakin polilla tehtävään alkuraskauden ultraan saakka.

Jotenkin tuntuu taas tänään siltä, että ei tässä kuitenkaan tapahdu kesän aikana yhtään mitää, olen maho lehmä.

Tuloksia, vihdoin!

Juu, onhan niitä tuloksia jo nähtykin, mutta vasta tämä tuntuu todelliselta saavutukselta; paino on muutunut kolminumeroisesta luvusta kaksinumeroiseen!
Hyvin vähän olen satasen paremmalla puolella, mutta olenpahan kuitenkin! Ja mitä se tarkoittaakaan -15kg-sopimuksen kannalta? Pudotettavaa on enään reilu neljä kiloa, ja jos tahti kiihtyy edelleen, alkaa yrittäminen vielä tämän kuun puolella. Ihan mahtavaa, en ole pitkään aikaan ollut mistään näin innoissani!

Riitelemisen jalo taito

Lukioaikana sitä kuuli monestakin suusta, ettei suhde ole mikään vakavasti otettava parisuhde ellei siinä riidellä. Enkä nyt tarkoita mitään pikkukinoja, vaan sellaisia riitoja joiden vuoksi päätetään erota (ja palataan yhteen viimeistään seuraavana päivänä).

Ihmetytti silloin, ja ihmetyttää edelleen.

Miehen kanssa riiteleminen on lähestulkoon mahdotonta. Ei sillä että en olisi yrittänyt, muttakun se rontti ei suostu riitelemään takaisin! Tai siis en edes haluaisi riidellä, vaan puhua siitä, minkä takia olen vihainen tai loukkaantunut (useimmiten molempia). Mutta kun se ei vastaa! Tai vastaa, mutta lausuu latteuksia, joilla ei ole mitään merkitystä. Tai jos sanookin jotain joka oikeasti liittyy asiaan, eikä koitan vaan lepytellä, niin ei yhtään ajattele ensin ajatustensa asettelua ja sanoo loppujen lopuksi aivan päinvastoin kuin mitä tarkoittaa!

Ja sitten kärähtää.

Esim. tänään kun menin kyselemään että pitäisikö sitä kihlasormusta ruveta ihan oikeasti etsimään kun ei siitä netti-metsästyksestä tultu hullua hurskaammiksi, ja naimisiinkin pitäisi mennä alle vuoden päästä. Sain vastaukseksi että "Saa nähdä saatko sormusta ollenkaan. Pitäskö vähän tarkistaa tärkeysjärjestystä, tässä ollaan tonttikaupoilla?"

Voihan h-e-l-v-e-t-t-i.

Siitä syntyi hyytävän hiljainen kauppareissu.

Kotimatkalla, autohallin hissiä odotellessa kysyi olenko vihainen. No totta helvetissä olen. Hyvin hillityllä tavalla ilmaisin mielipiteeni siitä, olisiko sormuskaupoille lähtemiseen pitänyt pystyä valmistautumaan ja varautumaan, häiden ajankohta on kuitenkin ollut tiedossa jo puolitoista vuotta. "Muminaa, muminaa, no kyllä sä sen sormusken saat."

Asia ei ole mielestäni tällä käsitelty. 

Ja nyt se on vihainen siitä, että minä olen vihainen. Lähti kalaan. Good riddance, sanon minä.

Onko muka jotenkin liikaa vaadittu, että myös ne epämukavat keskustelut oikeasti käydään, eikä vaan paeta paikalta?