Lapsia siellä, lapsia täällä

Viime aikoina on tuntunut siltä, ettei pieniä lapsia pakoon pääse mihinkään.
Siis että niitä vielä kävelemättömiä (ja käveleviäkin) minejä näkyy joka paikassa. Niistä puhutaan joka paikassa. Kirjotetaan joka paikassa. Kaikki muut bloggarit pääsee eteenpäin asiassa (yrityksen alkuun tai positiiviseen testitulokseen). Niitä syntyy kaikille muille.
Ahdistaa.

Mitenköhän käy, kun tässä kuussa pitäisi aloittaa työharjoittelu ryhmäkodissa, jossa on hoidokkeina 7  1-5-vuotiasta?

kp 100

ja seurahuoneelle katsomaan frederikkiä.

Joo ei mulla muuta...

Uusi ihminen

Eilisiltana sukuun syntyi ensimmäinen tyttölapsi kahteenkymmeneenkolmeen vuoteen.
Vanhimmasta äidinpuoleisesta serkustani tuli isä.

Päälimmäinen tunne tiedon saatuani oli onni pienestä tytöstä, mutta pian tuli kateus;
Koska on minun vuoroni?

Loma

Jumissa hotellissa.
Pääsee täältä rannalle, mutta se onkin aika lailla siinä. Tänään on kolmas kokonainen päivä paikan päällä, ja mitta on täynnä löhöilyä. Ja mikä pahinta, täällä on joka nurkan takana vauvoja ja pikkulapsia!
Paikallisten vauvat on muuten häkellyttävän erinäköisiä kuin eurooppalaisten pikkuset.

Onneks huomisesta alkaen päästään viettään päivämme jossain muualla kuin hotellilla. Huomenna ohjelmassa on Kusadasin kaupunki ja keskiviikkona Efesos. Ja mikä hurjinta, lähden tiistaina yksi (!) päiväksi Kreikan puolelle Samokselle, Mies kun kärsii pahoinvoinnista merellä joten parin tunnin lauttamatka on sille liikaa.

Saa nähdä miten selviän. Hui.


P.s. Anteeksi heikko teksti, puhelimella on huono kirjottaa...

P.p.s. Kiertopäivä jo yli 90, en oikein pysy enään laskuissa mukana ilman kalenterin apua. Oli kovasti tarkoitus tehdä varmuuden vuoksi raskaustesti ennen reissuun lähtöä, mutta enhän mä semmosia muista. Kai se on pakko muistaa sitten ens viikonloppuna.
Jos olis niin hassusti että testi olis positiivinen, oltais nyt laskennallisesti jo toisella kolmanneksella.
Mutta tuskinpa.

Temperamentti

Tällä viikolla MLL:n kurssilla käsiteltiin hyvin paljon temperamenttia. Aihe onkin jäänyt mietintämyssyn alle.
Varsinkin kun olen saattanut taas olla tulta ja tappuraa (tulikiveä unohtamatta).

Elämääni eniten vaikuttanut temperamenttini piirre (hallitsemaan oppimani ujouden rinnalla) on kykenemättömyys vastaanottaa (pyytämättömiä) neuvoja, ohjeita ja kommentteja.
Tästä viimeisimpänä esimerkkinä tämänpäiväinen auton pesu ja vahaus:

Saamani työttömyystuki on niin pieni, ettei sillä millään kata omia laskuja ja muita kuluja. En halua lainata/pyytää Mieheltä rahaa omia huvituksiani varten (ruokaostokset yms. onkin sitten asia erikseen), vaan mieluummin teen jonkun askareen joka ei millään tavalla vähennä omaa työkuormaani mutta helpottaa Miehen elämää, kuten pesen ja vahaan auton lonkerokahvirahoja vastaan.
Siispä, tänään oli taas ohjelmassa sitä iänikuista auton hinkkaamista. Vastoin normaalikäytäntöä, Mies päätti tulla mukaan autohalliin ja osallistua puunaukseen, koska onhan hommia mukavampi tehdä yhdessä (olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että perimmäinen syy osallistumiseen oli huoli auton maalipinnan selviytymisestä käsittelystäni naarmuitta).
Kaikki sujui hyvin.
Kunnes tuli aika levittää vaha. Työnjako seuraava: Mies levittää vahan ja minä kiillotan (toisenlainen työnjako olisi saattanut pelastaa tilanteen ja päivän).
Koska vahan pitää antaa kuivua hiukan ennen kiillotusta, muttei kuitenkaan niin kauaa, että se kovettuu, joutui Mies pitämään välillä taukoja jotta pysyn tahdissa mukana.
Ja taukohan tarkoittaa sitä, että on aikaa tarkkailla ja kommentoida.
Ensimmäiset kommentit päätin sivuuttaa kehottamalla Miestä antamaan minun tehdä asiat omalla tavallani (hittojako sillä on väliä kiillotanko pyörivällä vai eestaas-liikkeellä?) ja omassa järjestyksessäni (vasemmalta oikeelle tai ylhäältä alas, hälläväliä). Vasta toisella kertaa paloi käämi niin että viskasin kiillotusrätin auton katolle ja lähdin nostelemaan.

Muutama lonkero parhaassa seurassa oli kyllä ihan oikea päätös tähän väliin.

Viilenneltyäni tulisia tunteitani (ja kielenkantoja) muutaman tunnin ajan palasin kotiin, ja päätin pystyväni keskustelemaan asiasta viileän asiallisesti.
En pystynyt.

Mutta voiko muuta odottaakaan kun vastapuolen kommentti toteamukseeni siitä ettei eri tapa ole yhtä kuin huono tapa on ”mutta mitä jos sun tapa on huono?”

Helvetin juntti.
Miten joku voi olla noin kovapäinen
ja mitään kommentteja omasta taipumattomuudestani ja joustamattomuudestani ei tulla sietämään…

                                                    

P.s. Täsmälleen sama riita käytiin kesäkuussa polkupyöräni keväthuollon yhteydessä. Koska Miehellä oli aikaa istua mattotelineellä kommentoimassa. Ja koska pumppasin ilmaa renkaisiin ”väärin”

Tympee tyyppi

Muistutin Miestä siitä, että siemennesteanalyysissä pitäisi käydä nyt kahden viikon sisään. Vastaukseksi sain ärtyneen ”joojoo”n. Että voi ärsyttää, ensin tyyppi lupas käydä elokuussa ja sit kun syyskuun puolessavälissä muistuttaa niin muka ”painostan”.

Mit vit?

Joo ei varmaan oo kovin houkuttelevaa, mutta ihan kun minäkään huvikseni ramppaisin lääkärissä ja labrassa!

Suvanto

Vaikkei elämä ole kiireistä viimeisten parinkolmen vuoden aikana ole ollutkaan, on nyt käynnissä joku erityisen rauhallinen ja hiljainen suvantovaihe;
mitään ei tunnu tapahtuvan millään saralla, ja jos tapahtuukin, on muutos niin salakavalan hidasta ettei sitä tällainen hidas hämäläinen huomaa.

Siinä syy blogihiljaisuuteenkin: ei vaan ole ollut mitään mistä kirjoittaa.

Mies viettää kesälomaansa, ja jo nyt kolmen lomapäivän jälkeen on meikäläisen fiilis lähinnä ”onko ton pakko olla koko ajan kotona?” Kaipaan sitä, että saisin olla yksin, rauhassa, kotona, parikin päivää. Voi, kun Mies edes menisi isänsä kanssa mökille niin kuin yleensä syksyisin. Mutta ei, tänä syksynä ei mökkeillä.

Vaikken saakaan tänä vuonna nauttia niistä muutamasta yksinvietetystä kotipäivästä, on arjesta irtautumista silti tiedossa. Ensi viikolla suuntaamme Miehen kanssa kohti Egeianmerta, ja vietämme viikon löhöten etelän lempeässä auringossa.

Saa nähdä, ehkäpä arjesta irtautuminen antaa uutta inspiraatiota kirjoittamiseen.