Tuntuu ettei ole mitään sanottavaa. Kierto (toivottavasti) lähenee loppuaan ja pian jännäillään taas uusien lääkkeiden kanssa. Ultraa ei hoitosuunnitelmaan ole merkitty, mutta luulen sen olevan ajatusvirhe. Lääkeaineita ja -annoksia muutettaessa on syytä ultrata, mistä sitä muuten tietää mitä läskin alla tapahtuu.
En ole tässä kierrossa tikuttanut ovista, mitäs sitä turhaan. Luulen sen kuitenkin viime viikolla bonganneeni, limoista ja tissikivusta päätellen. Tissikipu ei olekaan sitten poistunut kuvioista ollenkaan, on vaan vähemmän särkysiä päiviä kovasti kivuliaiden seassa. Tänäänkin särki niin että melkein itketti. Ja menin vielä tunnustelemaan vasenta rintaa, josko se tuntuisi jotenkin erilaiselta kun on niin kipeä, ja siitä se riemu vasta ratkesikin. Toivottavasti pian helpottaa, ei ole kovin houkuttelevaa lasten sylitteleminen töissä näillä eväillä.
Olen taas viihtynyt töissä suht. hyvin, oletan viimekuisen angstin johtuneen hermoja riipineestä hoitotuloksen jännäilystä. Vielä reilut yhdenksän viikkoa. Ja opiskelupaikastakin pitäisi kuulua tämän kuun lopussa.
Kyllä se vielän iloksi muuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti