Kaksi pientä elefanttia marssi näin

No okei, marssin yksin varaamaan aikaa, Mies tutkaili mieluummin Koskikeskuksen urheiluvälinetarjontaa...

Taktinen palaveri tasan kahden viikon päästä, torstaina 13. joulukuuta 2012!
Kutkuttavan jännää.
Tiedän jo etukäteen pettyväni kamalan kovin, ellei lääkäriaika johda saman tien toteutettaviin toimenpiteisiin, kuten terolut-reseptiin.

Odotus, se on ohi!

Siemennesteanalyysin tulokset saapuivat tänään, (vastahan tänään onkin viimeinen päivä luvatusta neljän viikon odotusajasta...) ja mitä ilmeisimmin kaikkin on sillä saralla vallan mainiosti! Uimareiden määrä on huima viitearvoihin nähden, ja liikkuvia yksilöitä on siunaantunut matkaan kiitettävä määrä.

Huomenna siis heti aamusta luuri käteen ja lääkäriaikaa varaamaan, jotta saadaan sotasuunnitelma laadittua!
Voi, kunpa pääsisin lekurille ennen blogitapaamista!

kuva täältä

Sekametelisoppa

No ei tullut kp 1:stä, ei. Sitä parin päivän takaista tuhrua ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa kuukautisvuodoksi.

Herää kysymys: mitä ihmettä nyt taas tapahtuu?!

Onneksi viikonloppuun mahtuu niin paljon mukavaa, ettei kerkiä ainakaan koko aikaa murehtimaan kroppansa toimimattomuutta!

Isälläni on ollut tapana ruokkia lukioaikaisia ystäviäni noin kerran vuodessa, ja perjantaina oli taas se päivä. Vaikka vain yksi ystävä kerkisi paikalle, oli ilta tooosi mukava. Savukuhaa Näsijärvestä (ja omasta savustuspöntöstä) ja peruntoita Tammelantorilta. Mums!

Tänään aamukahvittelimme Miehen kanssa lapsuudenkodissani. Normaalisti emme viikonloppuisin pääse liikkeelle ennen iltapäivää, mutta koska lapsuudenkodin naapureiden irtaimisto oli tänä viikonloppuna myynnissä ja paikalla syytä olla ajoissa, oli kunnollinen houkutin nousta ajoissa ylös sängystä.

Ja oli kyllä sen arvoista! Parilla hassulla kympillä mukaan tarttuin ihanaakin ihanampi kärpässienijakkari 60-luvulta (jollaista äitini on lapsena kadehtinut ystäviltään), Kupittaan Savea, Riihimäen Lasin Amuletti ynnä muuta sekalaista. Ja mikä loistava tilaisuus kaltaiselleni uteliaalle aatulle! Pakkohan sitä on olla paikalla keväälläkin, kun loput irtaimesta myydään pois!

Amuletti.
Kuva täältä

Huomenna ohjelmassa on asuntonäyttö. Siitä ehkäpä lisää myöhemmin, saa nähdä miltä näyttää!

Pitäisiköhän tälle tehdä sammalmätäsmatto ja kantopöytä kavereiksi?

Kp ?

Punaista vuotoa!
Niukkaa, mutta kuitenkin.
Onkohan tämä kp 156 kääntymässä kp 1:ksi?

Into

Viimeisten kuukausien (6kk!) aikana minusta on kuoritunut paitsi innokas blogien lukija, myös kirjoittaja! Vaikka olen pienen ikäni nauttinut kirjoittamisesta (tosin proosa ja lyriikka tippuivat ohjelmistosta heti kun pääsin peruskoulusta, enkä niiden kirjoittamisesta ole koskaan pitänyt), en koskaan aikaisemmin kuvitellutkaan kirjoittavani mitään täysin vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestani!

Paitsi kirjoittamisen ilon, on blogin pitäminen tuonut elämääni myös aivan uudenlaista vertaistukea. Vertaistukea, joka tähänastisen elämäni vaikeimman (kyllä, masennusta ja paniikkihäiriötäkin vaikeamman) ja tärkeimman asian käsittelemisessä ja läpikäynnissä on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi. Huomaan alkaneeni mieltämään itseni ("itseni", en "meitä") lapsettomaksi, vaikkei mikään olekaan vielä varmaa.

Lähiviikoina vertaistuki on muuttumassa digitaalisesta analogiseen, kun lapsettomuuden yhdistämät bloggaajat kohtaavat kasvotusten Napin ideoimassa blogitapaamisessa. Päivämäärä ja paikka on sovittu, ohjelmaakin on.
Tänään aamulla kuikuilin tapaamispaikkaamme bussin ikkunasta.

Jännittä.
Innostuttaa.
Hykerryttää.

Kehräisin, jos osaisin.

(Myös simppatulosten pitäisi saapua lähiviikkoina!)

p.s. Olen myös innokas käsityöimmeinen, ja näistäkin hommista on tulossa blogi.

STAY TUNED!

Aikainen joulu ja paluu lapsuuteen

Eilen koristelin joulukuusen.
Olkoonkin, että se on vain 35cm korkea taimi, ruukussa lipaston päällä, se on silti joulukuusi. Tänä vuonna aion nauttia joulusta mahdollisimman pitkään.
Jouluna saa rentoutua. Istua sohvan nurkassa lukemassa ja neulomassa. Tai vain istua.

Jouluun kuuluu ehdottomasti myös paluu lapsenomaiseen välittömyyteen; siihen että nauttii täysin sydämin vaikkei sitä pidettäisikään aikuiselle ihmiselle sopivana.

Joten laitan television päälle ja katson Pokémon 12-elokuvan.
Ehkä pelaan Pokémonia sen jälkeen.

Kuva täältä

Joko?

Paha olo.
Selkää särkee.
Turvottaa.

Olisiko tämä nyt taas sitä?
Kummasti sitä kerkiää puolessa vuodessa unohtamaan tyypilliset oireensa...