keskiviikko 23. lokakuuta 2013

kp6

Soittelin maanantaina polille ja varasin seurantaultran ensi viikon keskiviikolle. Tänään huomasin, ettei gonalian ole jäljellä riittävästi, joten huomenna on pakko soittaa uudestaan ja pyytää pikaista reseptin uusintaa. Onneksi sähköisen reseptin uusiminen on nopeaa puuhaa.
Tänään varasin ajan myös tk-lääkärille, jotta saisin lähetteen psykologin juttusille. Vanhat tutut ahdistus- ja paniikkinoireet ovat löytäneet tiensä takaisin elämääni. Erityisesti viime viikkoisen negatiivisen raskaustestin jälkeen on ollut todella vaikeaa. Esimiehenkin kanssa juttelin, että kävi todela huono tuuri kun hoidot alkoivat tämän työsuhteen aikana. Ei ole todellakaan helppoa nähdä joka päivä perheitä joihin lapsia tulee vahingossa ja todella helposti, mutta niistä ei kuitenkaan osata ja/tai haluta pitää huolta, kun samaan aikaan itse tekisi mitä tahansa saadakseen oman lapsen.

Lohduttaudun sillä, että pian on loma, eikä sen jälkeen tarvitse enään koskaan mennä takaisin tuohon työpaikkaan. Sinne menemisen ajatus ahdistaa niin paljon.

1 kommentti:

  1. Kannattaa myös varmistella apteekista ajoissa jos tarvit lisää gonalia että heillä on hyllyssä. Tosin yliopistollisissa on vissiin aina :)

    Tsemppausterkuin vaillako.blogspot.fi

    VastaaPoista