Tänään

Tänään meillä kävi kyläilemässä se Ensimmäinen.
Valloittava pieni neito, ei kyllä helpota ollenkaan tätä vauvakuumetta. Lapsen kanssa oli ihanan helppo olla, ei ollenkaan väkinäistä eikä epävarmaa.
Ja sydäntä lämmitti, kun ystäväni tituleerasi minut Aihio-tädiksi (tietysti oikealla etunimelläni) <3
Ja mikä parasta, pääsen taas huomenna viettämään aikaa työpäivän jälkeen näiden ihastuttavien ihmisten kanssa!

-----

Tänään kävin myös erikoisen keskustelun 3-vuotiaan pojan kanssa ulkovaatteita pukiessa:

Poika: Sulla on tissit
Aihio: Niin on. Keskitypä nyt pukemiseen.
P: Onko sulla vauva kotona?
A: Ei oo.
P: Onko sulla vauva mahassa?
A: Ei oo.
Poika on ihmeissään
A: Mulla on muutenvaan isot tissit.

Kyllä huomaa, että pojalla on puolivuotias pikkuveikka kotona.

Uusi ihminen

Eilisiltana sukuun syntyi ensimmäinen tyttölapsi kahteenkymmeneenkolmeen vuoteen.
Vanhimmasta äidinpuoleisesta serkustani tuli isä.

Päälimmäinen tunne tiedon saatuani oli onni pienestä tytöstä, mutta pian tuli kateus;
Koska on minun vuoroni?

Ensimmäinen

Sain tänään tekstiviestin.
Ala-asteaikojen paras ystäväni ilmoitti tyttärensä syntymästä.
Tyttö on perheen ensimmäinen.
Hän tuntuu myös ystävä- ja kaveripiirini ensimmäiseltä, vaikkei sitä olekaan.

Ja kummallista kyllä, tyttö tuntuu myös jotenkin omalta.
Olen onnellinen tästä lapsesta!

Unia

Näin unia.
Yllärihäistä, tummansinisesta silkkisatiinisesta hääpuvusta, valkokultaisesta syvänsinisellä timantilla varustetusta vihkisormuksesta.
Ihanasta pienestä tyttövauvasta, jolla on tumma tukka ja vaaleanpunainen velour-puku. Pieni nyytti, jonki kanssa tehdä retkiä lähialueen puistoihin.
Kyläleivästä anopista.

Ja siitä, että anoppi sai tietää avioliitostamme ja vastasyntyneestä tyttärestämme vasta kun tuli käymään kotonamme. Kutsumatta.


Olisikohan aika taas tavata appivanhempia?