Kuuma kesä, kesä kuuma...

... muttei oo poikaa jäätelökioskin. Vaikka onhan tuolla ukolla silmät niin siniset (en muuten ole kysellessäni saanut kuulla kenenkään muistavan tuota Minin kesärallia! eikä löydy edes youtubesta)

Ensimmäinen työviikko meni ohi hurahtamalla. Ensimmäisinä päivinä jännitti ihan hirmusti mutta loppuviikkoa kohti alkioi olemaan jo aika mukavaa. Suurimman osan ajasta puuhailen itsekseni tai asiakkaiden seurassa, muu henkilökunta tuntuu vielä jonkin aika vieraalta. Toki meneehän siinä aikansa, että pääsee mukaan kauan talossa olleeseen jengiin.

Pääasiallisesti olen laittanut paikkoja järjestykseen (kyllä näkee, ettei talossa ole aikoihin ollut ketään jolla olisi aikaa ylläpitää järjestystä! Yäk!) ja opetellut uusia rutiineja, joka päivään on mahtunut myös tunti-pari lastenhoitoa. 

Laihis kärsii kuumuudesta ja Primoluteista. Kuumuuden vuoksi ajatuskin lämpimästä ruoasta on melkein ylitsepääsemättömän kamala, olen elänyt paprikalla, Realilla, kylmillä leikkeleillä ja tonnikalalla. Primojen aikaansaama turvotus on ollut vielä työpäivän ajan ihan siedettävää, mutta kotiin päästessä on vaikeuksia saada aamulla nätisti päälle sujahtaineita housuja pois. Niin että se siitä reenaamisesta! Onneksi työ on kuitenkin aika fyysistä ja kävellä on vielä voinut.

Olen ollut iltaisin todella väsynyt, osuutensa asiaan on varmasti sekä uuden työn aiheuttamassa jännityksessä että ilman kuumuudessa. Meillä on sisällä 28 astetta lämmintä, vaikka kuinka pitäisi kaihtimia kiinni ja illalla ikkunoita auki.

Yksi hyvä syy lisää toivoa että pian päästäisiin muuttamaan pois kerrostalosta.

Helatorstain haaveita

Kävin aamupäivällä kyläilemässä Ensimmäisen luona. Ystäväni perheineen muutti vappuna takaisin lapsuutensa maisemiin, vartin kävelymatkan päähän meiltä!

En ollutkaan nähnyt näitä mahtavia tyyppejä sitten marraskuun, ja voi kun lapsonen oli kasvanut! Iso likka jo, kävelee tuettuna, höpöttelee omiaan ja sormiruokailee vallan taidokkasti!

Jotenkin sitä rohkeni antaa itsensä ajatella, että ensi kesänä meilläkin on jo tuollainen, puuhasteleva pikku napero.

Näin aamuyöstä unta, jossa olin viimeisilläni raskaana, itsekeni purkamassa vanhaa taloa tontilta jota nyt tavoittelemme. Kesken hommien alkoikin oikein syöksysynnytys, ja  vauva syntyi piharakennuksen edessä auton vieressä.

Huh, soisin unen muuten kuin syöksysynnytyksen osalta toteutuvan, olen niin innoissani tästä tontista! Parin-kolmen viikon päästä se selviää, ainakin tontin osalta!

Kun nyt vaan malttaisi odottaa...

Herääminen

Miks se on niin vaikeeta?
Joka aamu tällä viikolla herätyskellopuhelin on ollut viritettynä soimaan seitsemän tienoilla, jotta kerkiäisin labraan ajoissa ja ennen aamun kamalinta mummoruuhkaa. Mutta ei, tänäänkin heräsin puhelimesta huolimatta vasta hiukan kymmenen jälkeen. Mikä sinänsä on ennätyksellisen aikaisin meikäläiseltä.

kuva täältä

Huomenna on pakko herätä, koska ehtoolla pakkaan kassini ja suuntaan vanhempieni kanssa kohti pohjois-Pirkanmaan autuasta hiljaisuutta.
Kissoja, koiria, marjastusta ja sienestystä, voiko syksyä paremmin viettää?
Ja niin, en todellakaan aio syödä niitä sieniä. Hyi. Mutta poimiminen on hauskaa.

Unia

Näin unia.
Yllärihäistä, tummansinisesta silkkisatiinisesta hääpuvusta, valkokultaisesta syvänsinisellä timantilla varustetusta vihkisormuksesta.
Ihanasta pienestä tyttövauvasta, jolla on tumma tukka ja vaaleanpunainen velour-puku. Pieni nyytti, jonki kanssa tehdä retkiä lähialueen puistoihin.
Kyläleivästä anopista.

Ja siitä, että anoppi sai tietää avioliitostamme ja vastasyntyneestä tyttärestämme vasta kun tuli käymään kotonamme. Kutsumatta.


Olisikohan aika taas tavata appivanhempia?

Hermot, kestäkää, pliiiis

Unohdin sitten soittaa sinne lääkäriin.
En meinannu millään saada unta viime yönä, joten puoli neljältä turvauduin unilääkkeeseen. Sen voimin nukuinkin sitten klo 13:25 saakka! Eli nukuin omahoitajan soittoaikojen ohi...
Ei voi siis muuta kuin odottaa maanantaihin (ja laittaa sunnuntai-iltana herätyskello soimaan).

Eilen kävelyllä ollessa alkoi hirmuinen selkäsärky. Kotona sitten hoksasin, että nythän on dpo 14, ja jos luteaalivaihe on normaalin pituinen, pitää ottaa uudenuutukainen kuukuppi käyttöön lähipäivinä. Nappasin sitten kaksi 400mg ibumaxia nassuun ja käperryin sohvan nurkkaan kutimen kanssa.
Mutta, mutta, eihän tää tietenkään mee niinku Strömsössä; ei ensimmäistäkään vihalisua alaselässä tai -vatsassa koko perjantai-päivänä, kun normaalisti särky kestää kp 2-3 saakka. Ainakin rinnat on kipeät ja ilmaa vatsassa, josko tää kierto olis sittenkin loppumassa?

Levottomat (jalat ja) unet

Mietin aikaisemmin tällä viikolla tuovatko huonot kuulumiset muassaan taas oudot ja levottomat unet. Kyllä, kyllä ne toi; eilen illalla/yöllä kärsin auringonpistokseksi naamioitunutta migreeniä (ensimmäinen migreenikohtaus sitten lukion ensimmäisen vuoden) ja yön unetkin oli sitten sen mukaisia. Mm. rakensin taloa merestä löydetyistä ajopuista, imetin kolmea eri-ikäistä vauvaani (2-6kk) tandemina, olin ajautunut lapsuudenkodin naapurien kanssa poliittisten erimielisyyksien vuoksi riitoihin joihin sisältyi harmaakettujen päästäminen valloilleen meidän huusholliin, yms.

Niinpä siis nukuin huonosti ja se on kyllä näkynyt ja tuntunut tämän päivän mielialassa; väsyttää, ärsyttää ja itkettää. Kyyneleet kihoavat silmiin ihan typerien ja täysin todellisuuteen pohjaamattomien ajatusten takia. Varsinkin sellaisten, jotka tiedän aivan typeriksi. Eikä ollenkaan naurata se, että tälle päivälle oli vaikka mitä mukavia suunnitelmia, jotka piti kaikki perua kun ei vaan jaksanut lähteä yhtään mihinkään.

No, eiköhän huomenna ole taas parempi päivä.