Tell me, doctor

Vihdoinkin se tapahtui! Torstaina oli kauan odotettu vastaanottoaika omalääkäriasemallani, ja jälleen kerran olen äärettömän tyytyväinen siihen, että vaihdoin keväällä omalääkäriasemani ylikansoitetusta ja jatkuvasti ruuhkautuneesta Hervannan terveyskeskuksesta yksityissairaala Pihlajalinnaan, jolta Tampereen kaupunki ostaa omalääkäripalvelua.
Ei puhettakaan siitä ettei kesän aikana otettaisi vastaan ei-kiireellisiä tapauksia ja lääkärini sairastuttua yllättäen pääsin saman tien toisen lääkärin vastaanotolle heti saavuttuani, puoli tuntia etuajassa! Ihan luksusta!

Ennen muinoin oltiin kainompia
Kuva täältä

Lääkäri oli aivan ihanan symppis viis-kuuskymppinen setä, joka ensimmäisenä laatuaan otti huoleni mahdollisesta ovuloimattomuudesta toisissaan. Kyseli kaiken mahdollisen kiertohistoriaani liittyvän, teki yleisen lääkärintarkastuksen sekä sisätutkimuksen ja pisti lähetteen labraan verikokeisiin ja papaan.
Vaikka lähdinkin lääkäriin hakemaan lähetettä kunnalliselle gynekologille (mitä en saanut), en voi olla saamaani palveluun muuta kuin tyytyväinen! Tuntui siltä, että minusta oikeasti välitetään.
Ehdottomasti parasta oli se, että ravattuani saman asian tiimoilta kahden käden sormilla laskettavien lääkärien luona eri terveyskeskuksissa viimeisten puolentoista vuoden aikana, vihdoinkin tuntuu siltä, että huoleni on perusteltua, eikä minua ole sivuutettu ikäni perusteella luulotautisten joukkoon!

Kipitin suoraan lääkäriltä labraan (ainakin melkein, kaksi ja puoli tuntia piti odotella papaan varattua aikaa), jätin jälkeeni kuusi kanyylia verta ja yhden irtosolunäytteen. Tulokset valmistuvat kahdessa viikossa, eli vielä reilu viikko jännäilyä ja epävarman murehtimista.

Voi, kun Mieskin osaisi jännittää kanssani. Sanoisi, että kaikesta selvitään oli tulos mikä hyvänsä, eikä vain toteaisi yliolan että ”todennäkösesti kaikki on kunnossa”. Jumalauta.