lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kesäherkut ja lomasuunnitelmat

Tällä viikolla on herkuteltu raparperisimalla ja -piirakalla, mansikoilla, herneillä, kirsikoilla ja jäätelöllä.
Parhautta kesässä on se, että vähäkalorisia herkkuja on tarjolla jatkuvasti :)

Vähän meinasin, että ensi viikolla voitaisiin mennä Miehen kanssa poimimaan mansikoita, mutta foreca lupailee sadetta ainakin maanantaista torstaille, joten saapa nähdä. Onhan sitä satokautta jäljellä vielä vaikka kuinka paljon, kyllä me sinne keritään joskus toistekin.

Kateellisena olen töissä kuunnellut yhden jos toisenkin lomasuunnitelmia, kiroten mielessäni kaikki lomat. Minälikka kun lomailen seuraavan kerran marraskuussa.

En tainnutkaan kertoa aiemmin että hain kouluun?
Tosiaan, marraskuun viimeisellä viikolla alkaisi kaksi vuotta kestävä lähihoitajakoulutus aikuiskoulutuksena ja opiskelijavalintoja jännätään nyt sitten syyskuun lopulle saakka. Koulutus alkaa viikkoa ennen kuin nykyinen työsopimukseni päättyy, ja laskeskelin että jos nyt vaan säästelen lomapäivä niin voisin lomailla marraskuussa reilun viikon ja sitten olla viikon verran töistä lomalla koulusssa, jos vaan satun sinne pääsemään.
Toki sekin mietitytti hetken aikaa, että mitä jos tulenkin raskaaksi alkusyksystä, silloinhan koulu jää aika pian kesken. Tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että en vaan voi elää elämääni aina olettaen että tulen heti raskaaksi, ja voihan kouluun sitten palata uudestaan jos kaikki käy parhain päin.
Nyt kuitenkin tiedän oikeasti mitä haluan työkseni tehdä ja sitä varten on pakko hankkia pätevyys tavalla tai toisella, ja tämä tuntuu minulle tällä htekellä parhaiten sopivalta. Lastentarhanopettajan pätevyyskin kiinnostaa, mutta tällä hetkellä ei yhtään hotsita aloittaa korkeakouluopintoja. Voihan sen hankkia sitten myöhemminkin vaikka työn ohessa, onhan minulla koko elämä aikaa!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Nyt sen tajusin

Kävin vaa'alla ja laskeskelin tulosten perusteella lähteneen läskin määrää.
Herramunjee, sitä on lähenyt 10,57 kg tämän vuoden aikana! 
Siis reilu 21 voipakettia!

Paino on pudonnut yhteensä 15,3 kg, eli nestettäkin on lähtenyt hyvin runsaasti.
-15kg -sopimuksesta uupuu vielä neljä ja puoli kiloa (olin aikaisemmin unohtanut että sopimuksessa oli kyse puhtaasta läskistä, ei yleisestä pudottamisesta), eli noin kilon viikkotahtiin pitäisi pudota jotta on varmasti päästy tavoitteeseen elokuun alun polikäyntiin mennessä. Uskon, että onnistuu.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Vuosi

Aloitin blogin kirjoittamisen tasan vuosi sitten. Huh, miten aika rientää!

Ajatus omasta blogita oli houkuttanut jo vuosia aiemmin, mutta kun sopivaa aihetta ei tuntunut löytyvän sai asia jäädä.
Sitten, vajaat kaks vuotta sitten jo jonkin aikaa pinnan alla poreillut vauvakuume voimistui jaaloin kirjoittelemaan foorumeilla ja lukemaan blogeja. Pikkuhiljaa kypsytelin ajatusta omasta blogista, mikä sen nimeksi tulisi, mitä kaikkea käsittelisin, kirjoittaisinko alusta asti julkisesti ym.

Vauvakuumeen käydessä yhä epätoivoisemmaksi ja ahdistuneisuushäiriön puhjetessa kaipasin kipeästi jotain kanavaa tuntojeni purkamiselle. Otin ratkaisevat askeleet ja perustin oman blogin.

Kuva täältä



Vuoteen on mahtunut monenlaista, mutta pääasiassa se on ollu nousujohteinen. Alun epätoivo on muuttunut vahvuudellaan yllättäneeseen toiveikkuuteen, eivätkä kaipuu ja pelko epäonnistumisesta ole ainakaan tällä hetkellä edes viikoittain mielessä. Toki haaveilen joka päivä, mutta pelko on kadonnut johonkin taka-alalle.

Vuosi sitten olin passiivinen sivustaseuraaja, nyt työskentelen aktiivisesti saavuttaakseni toiveeni.


Kiitos kaikille lukijoilleni kuluneesta vuodesta, olette mahtavia!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Valitusten viikonloppu

Loppuviikko meni aika pitkälti nojatuolissa rötväten, ryhdikäs istuminen ja täysin pitkällään olo kun tuntuivat kovasti epämukavilta.
Eilen illalla jo kuvittelin rääkin olevan ohi, mutta olin tietysti väärässä. Särky on ollut tänään voimakkaampaa kuin eilen, hiukan epäilyttää olenko huomenna vielä työkunnossa.
Ei kai siinä auta muu kuin kokeileminen. Mikäli aamulla ei särje pahasti lähden töihin. Tosin eihän sitä silti tiedä, torstainakin vielä töihin lähtiessäni olo oli vielä ihan ok mutta jo tunnin päästä (eli sopivasti heti työmaalle päästyäni) särki jo niin että itketti.

Turvotus on vähän helpottanut, aamuisin näkee jo dieetin tulokset. Päivän mittaan sitten turpoaa tuo mahaosasto todella komeaksi, ihan kun ei olisi mitään pudottanutkaan.
Senttejä on siis aika turha mittailla ja vaakakaan ei ole nyt kaveri. Patterit on niin lopussa että näyttää ihan mitä sattuu. Ehkä sitä viikon päästä saisi jo otettua todellisuutta vastaavia ympärysmittoja ja kilolukuja. Kunhan vaan muistaisin ostaa niitä kirottuja pattereita.

torstai 13. kesäkuuta 2013

hätähousu

Kyllä, tunnustan, menin taas nuolaisemaan ennen kuin tipahtaa.
Eilen iloitsin menkkaoireiden vähyydestä vain joutuakseni tänään hakemaan saikkua särkyjen takia.
Töissä oltiin onneksi kovin ymmärtäväisiä, oikein patistelivat heti töihin päästyäni lähtemään lääkäriin ja kotiin.

Onneksi on uusi nojatuoli jossa voi kölliä.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Vähiin käy ennen kun loppuu

Ei muuten pidä paikkaansa kuukautiskierron kohdalla. Päiviä tulee vaan lisää koko ajan, kunnes sitten "yht'äkkiä" loppuu.

Täällä siis kp1 ja kierron pituudeksi tuli 47 päivää.
Pääsin primo-kuurista yllättävän helpolla, toki oireita oli muttei mitään niin kamalaa kuin olin odottanut. Kunnon selkäsärky alkoi vasta eilen ja tunteet ovat olleet pinnassa vain tänään. Että voi ihmistä harmittaa ihan typerät asia niin paljon. Tosin olen aina ollut todella herkkä ylianalysoimaan kaikkea kanssakäymistä, erityisesti uudempien tuttavuuksien kanssa, ja päätymään siihen johtopäätökseen ettei minusta pidetä (ja yleensähän kaikki tapahtuu vain minun pääni sisällä!)

Ehkä tästä joskus lisää myöhemmin, nyt on pakko päästä nukkumaan...


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kuuma kesä, kesä kuuma...

... muttei oo poikaa jäätelökioskin. Vaikka onhan tuolla ukolla silmät niin siniset (en muuten ole kysellessäni saanut kuulla kenenkään muistavan tuota Minin kesärallia! eikä löydy edes youtubesta)

Ensimmäinen työviikko meni ohi hurahtamalla. Ensimmäisinä päivinä jännitti ihan hirmusti mutta loppuviikkoa kohti alkioi olemaan jo aika mukavaa. Suurimman osan ajasta puuhailen itsekseni tai asiakkaiden seurassa, muu henkilökunta tuntuu vielä jonkin aika vieraalta. Toki meneehän siinä aikansa, että pääsee mukaan kauan talossa olleeseen jengiin.
Pääasiallisesti olen laittanut paikkoja järjestykseen (kyllä näkee, ettei talossa ole aikoihin ollut ketään jolla olisi aikaa ylläpitää järjestystä! Yäk!) ja opetellut uusia rutiineja, joka päivään on mahtunut myös tunti-pari lastenhoitoa. 

Laihis kärsii kuumuudesta ja Primoluteista. Kuumuuden vuoksi ajatuskin lämpimästä ruoasta on melkein ylitsepääsemättömän kamala, olen elänyt paprikalla, Realilla, kylmillä leikkeleillä ja tonnikalalla. Primojen aikaansaama turvotus on ollut vielä työpäivän ajan ihan siedettävää, mutta kotiin päästessä on vaikeuksia saada aamulla nätisti päälle sujahtaineita housuja pois. Niin että se siitä reenaamisesta! Onneksi työ on kuitenkin aika fyysistä ja kävellä on vielä voinut.

Olen ollut iltaisin todella väsynyt, osuutensa asiaan on varmasti sekä uuden työn aiheuttamassa jännityksessä että ilman kuumuudessa. Meillä on sisällä 28 astetta lämmintä, vaikka kuinka pitäisi kaihtimia kiinni ja illalla ikkunoita auki.
Yksi hyvä syy lisää toivoa että pian päästäisiin muuttamaan pois kerrostalosta.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Hyvä päivä

Toinen päivä Primolutia, eikä ainakaan vielä turvota. Paitsi sen verran mitä aina näin lämpimällä, nilkat tuntuu aika palikoilta ja sormetkin on vähän turpeat. Squashin aikana selässä ja alavatsassa vasemmalla puolella tuntui kyllä tutun oloista pistelyä, muttei vielä mitenkään elämää hankaloittavan vertaa.


Sanomalehteä ja talouspaperia alle, eiköhän näistä muutamassa päivässä saada sopivan kuivia

Tänään uskalsin taas haaveilla, ja kävin poimimassa nuoria villivadelman lehtiä veljeni huoneen ikkunan alta. Näistä kun pitäisi kuivaamalla saada lantionpohjanlihaksia vahvistavaa ja supistuksia voimistavaa teetä, jos sitä vaikka olisi tarpeellista ennen ensi vuoden lehtisatoa. Mieskin osallistui poimintaan innolla, ja keräsi vielä lisää kun kerroin mihin tarkoitukseen tulevat.


Vaatekomeron raivaaminen edistyy hyvää vaihtua, tosin henkarit loppuvat pahasti kesken. Huomenna on pakko hakea Ikeasta lisää.