5+4

Kuudennen raskausviikon puoliväli. Miten on mahdollista, että minä, joka kuvittelin lapsettomuushoitojen oleva erottamaton osa elämääni vielä ainakin puoli vuotta, olen toisella kuula raskaana?
Toissaviikkoinen onni on saanut seurakseen joitakin huolia: entä jos raskaus meneekin kesken? Mitä jos se onkin jo mennyt kesken mutta onkin keskeytynyt keskenmeno? Entä tuulimuna tai rypäleraskaus? 
Hiljalleen helpottava pahoinvointi ja väsymyskin ovat omiaan huolten herättämisessä: onko helpompi olo merkki uhkaavasta keskenmenosta?
Oireita on toki edelleen runsaasti. Lonkkia särkee (erityisesti jos olen kävellyt pidempiä pätkiä), olen kovin hajuherkkä (eilen saapunut uusi jääkaappipakastin haisee kamalalta ja Lidlin paistopiste löyhkää jo kauas oksennukselta ja härskiltä rasvalta), rinnat kasvavat kohisten ja niitä kuumottaa ja kihelmöi (viimeisestä palkasta aion ostaa joustavat liivit). Kärsin normaalistikin alhaisen verenpaineen vuoksi herkästi huimaamisesta, mutta nyt huippailut alkavat menemään jo naurettavuuksiin.Ruoka ei maita mutta silti on jatkuvasti nälkä. Ainoat ruoat joita oikeasti haluan syödä, ovat kylmät klementiinit ja näkkileipä.

Salailu on vaikeaa, haluaisin niin kovasti kertoa äidille. Vielä pitäisi malttaa noin seitsemän pitkää viikkoa.

Hurjaa vauhtia

Paljon kerkiää tapahtumaan muutamassa päivässä!

Perjantaina olin jo ihan varma raskaudesta, testaaminen vaan pelotti.

Lauantaina piti ottaa messuille mukaan naposteltavaa, kun perjantain perusteella arvelin huonon olon yllättävän heti jos pääsee tulemaan vähänkin nälkä.

Sunnuntaina tein positiivisen testin.

Maanantaina varasin sekä varhaisultran polilta sekä ensimmäisen neuvolakäynnin.

Tiistaina kävin aamulla kilpirauhas kontrollissa ja nukuin sen jälkeen koko päivän.

Tänään, keskiviikkona, olen täytellyt neuvolan esitietolomaketta ja löhönnyt mekanismituolissa. Koska täysin pystyssä asenossa öklöttää. Ja koska loma.

Kai se on pakko uskoa

Raskaana 2-3. Tarkemmin sanottuna 4+5. Huhhui! Enpä olisi viime keväänä uskonut, että tärppää jo neljännestä hoitokierrosta.

Hyvä näin, sillä emme olisi olleet vielä valmiita tammikuuksi suunniteltuun inseminaatioon.

Hurjan vaikeaa olla kertomatta kaikille, mutta kunnioitan Miehen toivetta hiljaisuudesta raskausviikolle 12 saakka. Kerroin tosin heti testin tehtyäni ystävälle joka on itse raskaana n. rv22 ja muutama ystävä lukee tätä blogia, joten yhden käden sormilla laskettava joukko ystäviäni tietää raskaudesta.

Erityisen vaikeaa oli olla kertomatta äidille, kun pari tuntia positiivisen testin tekemisestä lähdin vanhempieni luo paketoimaan joululahjapaketteja viipurilaisille lapsille.

Miten ihmeessä maltan olla hiljaa vielä kaksi kuukautta?

Suurentunut keskenmenoriski ei huoleta ollenkaan, olen vain onnellinen. 

Testipäivä

Pidän testitikkua purkissa. Väri nousee testialueelle, haalistuu. Kontrolliviiva tulee näkyviin, heti voimakkaan punaisena.

Testiviivaa ei näy. Tuntuu tyhjältä.

Sitten, vähitellen, testiin ilmestyy toinenkin viiva.

Se vahvistuu ja vahvistuu, ei kuitenkaan kontrolliviivan voimakkuuteen saakka.

Silti, tulos on selvä:

Positiivinen raskaustesti. 

Testipelko

Kierto lähenee loppuaan, kuukautisten oletettu alkamispäivä on huomenna. Tavallisesta poiketen kaikki menkkoja edeltävät oireet loistavat poissaolollaan.Selkää ei jomota ollenkaan menkkamaisesti, mitä nyt on ollut tänään vähän jumissa, vatsa ei ole sekaisin vaan toimii paremmin kuin viikkoihin ja mielialakin on harvinaisen tasainen, ei itketä sitten yhtään.
Kaiken edellämainitun lisäksi olen viime viikon torstaista ja alkion kiinnittymiseksi luulemastani tylpästä kivusta saakka kokenut monenmoisia raskauoireita; vatsalihakset ovat tulleet päivä päivältä kipeämmiksi, vatsa on erityisesti iltaisin todella turvonnut, nenä ei ole tukossa eikä valuva ensimmäistä kertaa hoitojen jälkeen ja myös alakerta on päässyt kuivumaan niin että kirveltää, tuoksut ja maut ovat paljon entistä voimakkaampia  ja erityisesti kahvi on todella pahaa (vielä muutama päivä sitten join 1-2 kapselikahvijuomaa päivässä), suussa on koko ajan todella tunkkainen maku, muistuttaa niistä ajoista kun vielä poltin tupakkaa.
Olen toki aikaisemmissakin hoitikierroissa ollut ihan varma raskaudesta, mutta nyt olo on erilainen. Jotenkin seesteinen ja sisäänpäinkääntynyt.
Silti, raskaustestin tekeminen pelottaa suunnattomasti. Entä jos se onkin negatiivinen, jos olenkin vain kuvitellut kaikki oireet? Ja mitäs sitten jos se onkin posiviitinen, meneekö se heti kesken?
Tänään olisi jo saanut testata, mutta jottei huominen messupäivä (woohoo, kädentaitomessut!) menisi negan nähtyäni penkin alle, odotan sunnuntaihin.

The Mekko

Olin tänään sovittamassa hääpukuja. Ensimmäinen liike, ensimmäinen mekko ja se oli siinä.

Koko liikkeen ainoa sopivan kokoinen ei-kokopitkä puku, unelmieni täyttymys.

Se oli kohtalo.

Haen täydellisyyden maanantaina, piilotan tuleviksi kuukausiksi vanhempieni luokse.

Lähempänä häitä tehdään vielä muutama muutos: lisätään olkaimet ja otetaan rinnuksen yläosaa sisää. 

Sovitin yhtä kokoa, varasin toisen. Suositus kun oli, että jos sattuisi käymään niin onnellisesti että vatsanahkani alla muhii keväällä muukin kuin läski, on tarpeellista ottaa vatsan kohdalta hiukan väljempi malli. Sovittamalleni, nyt sopivalle mekolle kun jouduttausiin joka tapauksessa tekemään samat muokkaukset, oli raskautta tai ei.

Pitääkin kysyä maanantaina olisiko liikkeellä mekon kankaista ylimääräisiä mallitilkkuja, ettei tarvitsisi ensi viikon Kädentaitomessuilla langanetsinnässä turvautua valokuviin. Mekon pitsi kun on aika kellertävää, sopivan sävyisen pitsineulelangan löytäminen saattaa osoittautua haasteelliseksi.

Ensimmäinen konkreettinen askel häitä kohti <3

Paniikki

Kirjoitin viime viikolla sairaslomaan johtaneista paniikki- ja ahdistusoireista. Suunnitelmana oli lepäillä viikko saikulla, jotta jaksaisin jäljellä olevat kaksi viikkoa töissä. Tänään koitti siis töihin palaaminen. Aamupäivä sujui vallan hyvin, suorastaan epätavanomaisen tapahtumaköyhästi. Silti, puolen päivän aikaan huomasin hyperventiloivani niin, että huulia kuumotti ja kihelmöi. Pidin lounastauon, jospa se auttaisi, mutta ei, olo vaan paheni ja kyyneleet kihosivat silmiin. Huikkasin esimiehelle, että olo on aamusta huonontunut radikaalisti todella kovalla vauhdilla.

Niinpä sitä ollaan sitten tämäkin viikko sairaslomalla. Ahdistuslääkkeitä sain luvan käyttää muutaman päivän ajan, mahdolliseen alkion kiinnittymiseen asti.

Miksi tän pitää olla näin vaikeeta?