Kaksi pientä elefanttia marssi näin

No okei, marssin yksin varaamaan aikaa, Mies tutkaili mieluummin Koskikeskuksen urheiluvälinetarjontaa...

Taktinen palaveri tasan kahden viikon päästä, torstaina 13. joulukuuta 2012!
Kutkuttavan jännää.
Tiedän jo etukäteen pettyväni kamalan kovin, ellei lääkäriaika johda saman tien toteutettaviin toimenpiteisiin, kuten terolut-reseptiin.

Odotus, se on ohi!

Siemennesteanalyysin tulokset saapuivat tänään, (vastahan tänään onkin viimeinen päivä luvatusta neljän viikon odotusajasta...) ja mitä ilmeisimmin kaikkin on sillä saralla vallan mainiosti! Uimareiden määrä on huima viitearvoihin nähden, ja liikkuvia yksilöitä on siunaantunut matkaan kiitettävä määrä.

Huomenna siis heti aamusta luuri käteen ja lääkäriaikaa varaamaan, jotta saadaan sotasuunnitelma laadittua!
Voi, kunpa pääsisin lekurille ennen blogitapaamista!

kuva täältä

Sekametelisoppa

No ei tullut kp 1:stä, ei. Sitä parin päivän takaista tuhrua ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa kuukautisvuodoksi.

Herää kysymys: mitä ihmettä nyt taas tapahtuu?!

Onneksi viikonloppuun mahtuu niin paljon mukavaa, ettei kerkiä ainakaan koko aikaa murehtimaan kroppansa toimimattomuutta!

Isälläni on ollut tapana ruokkia lukioaikaisia ystäviäni noin kerran vuodessa, ja perjantaina oli taas se päivä. Vaikka vain yksi ystävä kerkisi paikalle, oli ilta tooosi mukava. Savukuhaa Näsijärvestä (ja omasta savustuspöntöstä) ja peruntoita Tammelantorilta. Mums!

Tänään aamukahvittelimme Miehen kanssa lapsuudenkodissani. Normaalisti emme viikonloppuisin pääse liikkeelle ennen iltapäivää, mutta koska lapsuudenkodin naapureiden irtaimisto oli tänä viikonloppuna myynnissä ja paikalla syytä olla ajoissa, oli kunnollinen houkutin nousta ajoissa ylös sängystä.

Ja oli kyllä sen arvoista! Parilla hassulla kympillä mukaan tarttuin ihanaakin ihanampi kärpässienijakkari 60-luvulta (jollaista äitini on lapsena kadehtinut ystäviltään), Kupittaan Savea, Riihimäen Lasin Amuletti ynnä muuta sekalaista. Ja mikä loistava tilaisuus kaltaiselleni uteliaalle aatulle! Pakkohan sitä on olla paikalla keväälläkin, kun loput irtaimesta myydään pois!

Amuletti.
Kuva täältä

Huomenna ohjelmassa on asuntonäyttö. Siitä ehkäpä lisää myöhemmin, saa nähdä miltä näyttää!

Pitäisiköhän tälle tehdä sammalmätäsmatto ja kantopöytä kavereiksi?

Kp ?

Punaista vuotoa!
Niukkaa, mutta kuitenkin.
Onkohan tämä kp 156 kääntymässä kp 1:ksi?

Into

Viimeisten kuukausien (6kk!) aikana minusta on kuoritunut paitsi innokas blogien lukija, myös kirjoittaja! Vaikka olen pienen ikäni nauttinut kirjoittamisesta (tosin proosa ja lyriikka tippuivat ohjelmistosta heti kun pääsin peruskoulusta, enkä niiden kirjoittamisesta ole koskaan pitänyt), en koskaan aikaisemmin kuvitellutkaan kirjoittavani mitään täysin vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestani!

Paitsi kirjoittamisen ilon, on blogin pitäminen tuonut elämääni myös aivan uudenlaista vertaistukea. Vertaistukea, joka tähänastisen elämäni vaikeimman (kyllä, masennusta ja paniikkihäiriötäkin vaikeamman) ja tärkeimman asian käsittelemisessä ja läpikäynnissä on osoittautunut kultaakin kalliimmaksi. Huomaan alkaneeni mieltämään itseni ("itseni", en "meitä") lapsettomaksi, vaikkei mikään olekaan vielä varmaa.

Lähiviikoina vertaistuki on muuttumassa digitaalisesta analogiseen, kun lapsettomuuden yhdistämät bloggaajat kohtaavat kasvotusten Napin ideoimassa blogitapaamisessa. Päivämäärä ja paikka on sovittu, ohjelmaakin on.
Tänään aamulla kuikuilin tapaamispaikkaamme bussin ikkunasta.

Jännittä.
Innostuttaa.
Hykerryttää.

Kehräisin, jos osaisin.

(Myös simppatulosten pitäisi saapua lähiviikkoina!)

p.s. Olen myös innokas käsityöimmeinen, ja näistäkin hommista on tulossa blogi.

STAY TUNED!

Aikainen joulu ja paluu lapsuuteen

Eilen koristelin joulukuusen.
Olkoonkin, että se on vain 35cm korkea taimi, ruukussa lipaston päällä, se on silti joulukuusi. Tänä vuonna aion nauttia joulusta mahdollisimman pitkään.
Jouluna saa rentoutua. Istua sohvan nurkassa lukemassa ja neulomassa. Tai vain istua.

Jouluun kuuluu ehdottomasti myös paluu lapsenomaiseen välittömyyteen; siihen että nauttii täysin sydämin vaikkei sitä pidettäisikään aikuiselle ihmiselle sopivana.

Joten laitan television päälle ja katson Pokémon 12-elokuvan.
Ehkä pelaan Pokémonia sen jälkeen.

Kuva täältä

Joko?

Paha olo.
Selkää särkee.
Turvottaa.

Olisiko tämä nyt taas sitä?
Kummasti sitä kerkiää puolessa vuodessa unohtamaan tyypilliset oireensa...

Isänpäivä

Kyyneleet

Viime viikkojen pimeä ja märkä, yleisesti ottaen surkea keli on vetänyt mielen matalaksi. Tosin voihan syy olla myös sairastelussa tai vaikka siinä kilpirauhasessa.

Päivät ovat puuroutuneet kaikki toistensa kaltaisiksi, eikä mielialassakaan ole kehumista.

Tänään olo on kuitenkin ollut erilainen. Ei pelkästään tylsistynyt ja saamaton, vaan myös syvästi murheellinen. Tänään lapsenkaipuu ja äitiytymättömyys (?) tuntuvat erityisen syvällä.

Huomasin näiden tunteiden käsittelytapani muuttuneen; enään en anna ajatusten ja pelkojen patoutua päivän mittaan ja sitten itke koko yötä niin ettei meistä kumpikaan voi nukkua. Ainakaan toivottavasti.
Sen sijaan annan kyynelteni valua rauhallisesti päivän aikana, ja kerron Miehelle mikä painaa.

kuva täältä

Ehkä se auttaa

Alkoholinkäytöstä

Myöhään eilisiltana TV5 näytti brittiläisen dokumentin Raskaana humalassa (Pissed and pregnant). Olisi pitänyt jättää katsomatta...

Dokumentin mukaan jopa 61% raskaana olevista brittiäideistä juo raskauden aikana alkoholia ja jopa 30% ei vähennä eikä lopeta alkoholin juomista raskaaksi tultuaan.
WHO:n arvion mukaan Isossa-Britanniassa syntyy vuosittain noin 7000 FAS-lasta (Fetal Alcoholic Syndrome)! Vertailun vuoksi kerrottakoon, että TAYS:ssa syntyy vuosittain 8000 lasta.

Toinen hälyttävä dokumentissa haastatelluista naisita tekemäni huomio oli se, miten moni sai tietää/huomasi olevansa raskaana vasta neljännellä kuulla tai sen jälkeen. Miten voi olla niin pitkään huomaamatta?! Eikö oma (tai muiden) järki sano mitään, ennenkuin raskaus alkaa jo näkyä?

Eivätkä viranomaiset uskalla puuttua peliin edes sen vertaa että valistaisivat alkoholinkäytön vaaroista, koska "paasaamisesta äidille syntyvä stressi voi olla sikiölle alkoholia haitallisempaa"!



Voi luoja...

Pitkä yritys?

Hiukan jäi kaivelemaan, kun Ensimmäisen äiti, ksysyttyäni kauanko lasta yritettiin, vastasi "aika kauan, neljä kuukautta. Aloin jo pelkäämään, että minussa on jotain vikaa".

Okei, okei, aika on suhteellinen käsite, yhdelle neljä kuukautta on pitkä ja toiselle lyhyt aika. Jopa yhdelle ihmiselle yksi neljän kuukauden jakso saattaa tuntua pidemmältä kuin joku toinen vastaava.

Mutta silti...

Vaikka uskon kyllä, että jo ne neljään kuukauteen mahtuvat kp1:t ovat olleet tuomansa pettymyksen kanssa kamalia, en voi olla ajattelematta, ettei ystäväni vielä tiedä oikeasta kaipuusta ja lapsettomuuden pelosta mitään.

Tiedän, tiedän, tunteeni eivät ole poliittisesti korrekteja.
Mutta minkäs sille mahtaa.

(Mutta onneksi minulla on kyseinen ystävä; hän on toistaiseksi ainut ystäväni jonka tiedän läpikäyneen samoja tunteita ja ajatuksia kuin minäkin, ainut kenen kanssa voin täysin mukavasti keskustella vauvakuumeesta, raskaudesta, synnytyksestä ja vauvoista. Ainut, jolle ei tarvitse erikseen selittää mitä kukin sana tai käsite tarkoittaa)

Kauanko vielä?

Kauanko vielä, ennenkuin olen työkunnossa?
Simpskutin tauti vaan jatkuu, muuttaa hiukan muotoaan päivien kuluessa; viime ja toissaviikolla vallalla ollut virusperäinen flunssa on vaihtunut bakteeriperäiseen nielurisatulehdukseen...

Ikävintä tässä on se, että vaikka en olekaan enään vallan vuoteenomana, on niin heikko ja väsyn niin pienestä, ettei vielä puhettakaan siitä että jaksaisin kokonaista työpäivää. Varsinkaan kun työ lasten kanssa on niin fyysisesti aktiivista.

Kaikkein eniten rassaa kuitenkin se, että poden huonoa omaatuntoa siitä, että olen sairaslomalla ilman että makaan kuumehoureisena sängynpohjassa.

Liiallinen vastuuntunto ja turha syyllisyydentunto: temperamenttiominaisuus vai suomalainen kansanpiirre?

Jäätävää menoa

Edelliseen postaukseen liittyen:


Tämä viihdemaailman helmi olisi saattanut jäädä löytämättä, ellei Briteissä olisi Walesin oleiluni aikana pyörinyt töllössä mahtava sarja nimeltään Dancing on Ice, mikä oli käytännössä Tanssii tähtien kanssa jäällä. Aivan mahtava!

Merkkipäivä

Ohoh, miten sitä ollaankin jo marraskuulla?
Marraskuu tarkoittaa jouluun valmistautumista (nyt saan häpeilemättä laittaa ensimmäiset joulukoristeet esille) ja tammikuun puoleenväliin kestävää syntymäpäivä ja pyhä-sumaa.

Juhlakausi siis alkakoon: tänään on se päivä, kun (vain muistoissani ja mielessäni) pienenpieni pikkuveljeni täyttää 22 vuotta!

Ehtoosta pitäisi siis suunnata kohti lapsuudenkotia kainalossa eilen saapunut syntymäpäivälahja. Siis siinä tapauksessa, että oloni ei tästä yhtään pahene; eilisehtoona istuin autossa itku ja oksu kurkussa kun 10 minuutin kotimatka tuntui aivan ylitsepääsemättömältä koettelemukselta...

Hmm, mitäköhän itse sain aikaiseksi sinä vuonna, kun täytin 22? Vastahan tuosta on kaksi vuotta aikaa, muttei näin äkkiseltään tule mieleen mitään...

Vuonna 2011 minä:

• painiskelin opinnäytetyön kanssa
• luokkaretkeilin Bremenissä ja maistoin maailman ainoaa hyvän makuista olutta
• läksin työssäoppimaan Walesiin
• valmituin ammattiin ja samantien kortistoon
• lauloin kurkkuni kipeäksi Olympiastadionilla Bon Jovin keralla
• lomailin Lontoossa Primarkilta löytyneet vauvojen tennarit nostivat vauvakuumeen täysin uudelle tasolle
• tein myös paljon kaikkea muuta, lähinnä sellaista pientä näpertelyä

 Sankari saa odotaa toivomiaan villasukkia vielä joitakin päiviä, nyt ei jaksa edes kutoa...

edit klo 19:25 :
Juu-u, ei ole tästä akasta edes kakkua syömään, pelkää puhelimen kädessä pitäminen käy voimille ja joku potentiaalisesti tuloillaan olevan kiinteän röyhyn kestävä muovipussi on pidettävä jatkuvasti hollilla. Hauskaa...
 

Kärsivällisyys

Kärsivällisyys käy kyllä vähiin tän flunssan kanssa! Kaksi viikkoa sitten alkoi työt, ja olen ollut jo sairaslomalla 5 päivää, ja pahasti näyttää siltä että huomenissa pitää taas mennä työmaan sijaan terveysasemalle.
Nukkumisesta ei tule mitään, kun iltaisin ja öisin vaivaa suorastaan repivä ärsytysyskä, johon ei auta yskänlääkkeet eikä imeskelytabletit. Vain tyynymäärän tuplaaminen, eli pään ja rintakehän muuta kroppaa ylemmäs tukeminen, tuo öihin jonkinlaista rauhallisuutta (siis vähentää herättävää köhimään heräämiset yhteen per puolitoista tuntia) mutta tuo muassaan niskan ja hartioiden entistäkin kivistävämmän jäykkyyden.
Eli unet jäävät vähiin ja laatukin kärsii.
Päivällä pelistä katsoo huonovointinen nukkuneen rukous.


Kärsivällisyyttä koetellaan muutenkin. Olin jostain saanut sen käsityksen, että siemennestetutkimuksen tulokset saisi parissa viikossa, mutta klinikalla olikin kuulemma sanottu, että menee kolme viikkoa laskun saapumisesta.
No, lasku näkyy kolahtaneen postiluukusta jo tämän viikon aikana. Tuloksia sopii siis odottaa saapuviksi kuun loppupuolella. Siis hiukan Miehen 27-vuotispäivän jälkeen.
Nyt täytyy vaan pitää pää kylmänä ja mieli virkeänä!

Helpommin sanottu kuin tehty...

Tänään

Tänään meillä kävi kyläilemässä se Ensimmäinen.
Valloittava pieni neito, ei kyllä helpota ollenkaan tätä vauvakuumetta. Lapsen kanssa oli ihanan helppo olla, ei ollenkaan väkinäistä eikä epävarmaa.
Ja sydäntä lämmitti, kun ystäväni tituleerasi minut Aihio-tädiksi (tietysti oikealla etunimelläni) <3
Ja mikä parasta, pääsen taas huomenna viettämään aikaa työpäivän jälkeen näiden ihastuttavien ihmisten kanssa!

-----

Tänään kävin myös erikoisen keskustelun 3-vuotiaan pojan kanssa ulkovaatteita pukiessa:

Poika: Sulla on tissit
Aihio: Niin on. Keskitypä nyt pukemiseen.
P: Onko sulla vauva kotona?
A: Ei oo.
P: Onko sulla vauva mahassa?
A: Ei oo.
Poika on ihmeissään
A: Mulla on muutenvaan isot tissit.

Kyllä huomaa, että pojalla on puolivuotias pikkuveikka kotona.