keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Kerrottavaa kyllä olisi, mutten oikein tiedä mistä aloittaa. Tuntuu väärältä kirjoittaa odotuksesta tänne, lapsettomuusblogiin.
Niinpä sitten, kun kirjoittamiseen löytyy taas inspiraatiota, siirryn uuteen osoitteeseen. Kerron sitten, mihin.

12+5 ja kaikki hyvin

maanantai 6. tammikuuta 2014

öklön paluu

Reilu viikko sitten uskoin pahoinvoinnin jo hellittävä, mutta se taisikin vaan viettää väliviikkoa. Olo on entistäkin kurjempi, oksentelun tahti kiihtynyt ja jalkojen särky toisinaan kovaakin. Ensimmäisen kerran kärsin tästä jalkojen kipeytymisestä positiivista raskaustestiä edeltäneenä päivänä olleiden kädentaitomessujen jälkeen; lonkista alaspäin alkoi särkemään jo messujen aikana kovasti ja iltaan mennessä kipu oli niin kova etten tiennyt miten päin olisin ollu. Normaalisti jaksan pitkätkin kävelmatkat ja seisoskelut ilman kummempia kipuja, mitä nyt vaan vähän väsyn. Toissapäiväiset ystävän häät tuntuvat lonkissa edelleen.

Tonttikauppojakin tässä hieroskellaa. Tehtiin tarjous pienessä maalaiskylässä sijaitsevasta metsätontista, ehtona rakennusluvan saanti. Tarjous hyväksyttiin ja huomenna alkaa suunnitelutarveratkaisun ja rakennusluva haku. Tontti on ihanteellisella paikalla, maaseudulla mutta hyvien teiden ansioista vain reilun 30min ajomatkan päässä Tampereelta. Naapureiden läheisyyttä lukuunottamatta kaikkea, mistä olen haaveillut!

Vihkisormuksiakin on tässä puuhailtu, ongelmana minun allergisuuteni. Kulta ja palladium aiheuttavat ihottumaa, vain hopea ja teräs tiedetään sopiviksi. Haluaisin kivellisen sormuksen, mutta hopea on liian pehmeä materiaali kruunuistutukselle eikä tuttu kultaseppä enään vanhuuttaa pystyisikään sitä tekemään. Seuraavaksi suunnataan siis kultasepän vanhan tutun luokse, joka on erikoistunut istutuksiin. Jospa sieltä löytyisi ratkaisu, edes rivi-istutuksen muodossa.

Jännä vuosi tulossa: naimisiin meno, vauva, tonttikaupat ja (toivottavasti) rakentamisen aloittaminen, johan tuossa olisi sisältöä useammallekin vuodelle!

rv 11+3